Lisää elävää kantakaupunkia Helsingin vuoteen 2050 tähtäävän yleiskaavan käsittely etenee kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Parhaillaan on tekeillä yleiskaavan visio-osa, jossa maalataan tulevaisuuskuvia ja...
Hyviä uutisia! Norjalaisinvestori on kiinnostunut rakentamaan Jätkäsaarenlaiturille asemakaavan mukaisen 16-kerroksisen kongressihotellin. Aiemmin paikalle ehdotettu ruma torahammastorni ei onneksi toteutunut....
HS otsikoi tänään peräti aukeaman laajuisen juttunsa: HISTORIAN HUONOIN HALLITUS? Otsikko on laatulehdelle raflaava – etenkin kun toimittaja Miska...
EU:n alueella on nyt nähty varovaisen myönteisiä signaaleja uuden talouskasvun alkamisesta. Eurostatin tuoreen tilaston perusteella Ranska ja Saksa saattavat...
Helsingin Sanomat kyseli eilen kaupunginvaltuutetuilta Jätkäsaaren tornihotellista. Vastasin kyselyyn samoin kuin lokakuun kunnallisvaalien alla Sanoman vaalikoneessa. En kannata korkeaa...
Helsingin kaupunginvaltuutetuilla oli tänään viimeinen mahdollisuus tehdä talousarvioaloite vuoden 2014 budjettiin. Ensin pohdin, että jätänpä nipun aloitteita, joissa toivotaan...
Sujuvan joukkoliikenteen merkitys kasvaa väkimäärän lisääntyessä Kaupunkisuunnitteluvirastossa laaditussa tuoreessa selvityksessä tarkastellaan maankäytön, liikenneinvestointien, pysäköinnin ja ruuhkamaksujen vaikutuksia kantakaupungin liikenteeseen. Kantakaupungin asukasmäärä...