Synnyin Oulussa, Tuiran sairaalassa helatorstain aattona 30.5.1962 kello 7.06 aamulla. Oulusta minulla ei ole kovinkaan paljoa muistoja, sillä muutimme Helsinkiin ollessani vielä alle kouluikäinen lapsi.

Sittemmin olen asunut koko ikäni, vuodesta 1968 alkaen, Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla: Vuosaaressa, Tuusulassa, Keravalla, Alppilassa, Ullanlinnassa ja Töölössä.

Kävelyllä kotikulmilla Töölön Topeliuksen puistossa syksyllä 2022.

Juureni Karjalankannaksella ja Raja-Karjalassa

Sekä äitini että isäni talonpoikaisten sukujen juuret ovat menetetyssä Karjalassa. Olen viime vuosina tutkinut paljon sukuni vaiheita.

Äitini syntyi keskellä Karjalankannasta, Muolaan Ylä-Kuusaassa, jossa Rämön suku asui kirkonkirjojen ja muiden lähteiden mukaan jo 1500-luvulla, kenties jo vuosisatoja ennen sitä. Evakkotaival vei heidät sodan jälkeen ensin Etelä-Hämeeseen, Forssaan.

Isäni suvun juuret ovat pohjoisempana, Laatokan Karjalassa, eli Raja-Karjalassa. Isäni puolen varhaisin tunnettu esi-isäni Pekka Niiranen (1730-1805) asui Saarivaaran kylässä. Sinne Niiraset siirtyivät ilmeisesti viimeistään juuri Pekan elämän aikana 1700-luvulla alussa Savosta. Toisen maailmansodan jälkeen uusi valtakuntien välinen raja vedettiin tämän kylän itäreunalle, vain noin 300 metrin päähän. Isoisäni synnyinkoti siis jäi niukin naukin Suomen puolelle.

”Valitettavasti” isoisäni ja isoäitini olivat rakentaneet oman talon ja muuttaneet perheineen jo 1920-luvun lopulla noin 15 kilometriä Saarivaarasta itään, pienen pieneen Karhuvaaran kylään, jossa isäni syntyi. Näin ollen hänen syntymäkotinsa jäi siis rauhanteossa väärälle puolelle rajaa. Sodan jälkeen Niirasen perhe perusti uuden maatilan Pohjanmaalle, Haapajärvelle. 

Olen karjalaisesta taustastani ylpeä. Iloiset ja sosiaaliset karjalaiset ovat ahkeraa ja fiksua väkeä. Sisukkuutta ja luonnetta ei puutu. Jos kaadutaan noustaan ylös ja yritetään uudelleen. Jos kaikki menee, rakennetaan uutta. 

Evakkosukuni, omaisuutensa sodassa menettäneet ihmiset, opettivat minua panemaan arvot oikeaan järjestykseen. Tärkeimpien asioiden joukkoon elämässä kuuluvat hyvät ihmissuhteet, perhe ja ystävät sekä vastuun kantaminen yhteisöstä ja lähimmäisistä. Yksin ei selviä kukaan.

Talkoilla tehtiin suvussamme aina paljon, mikä varmaankin juurrutti minuun voimakkaan halun hoitaa yhteisiä asioita ja osallistua politiikkaan jo varhain. Olen aina kokenut politiikkaan osallistumisen olevan vahvasti yhteisten asioiden hoitamista, palvelusta, johon on ilo ja kunnia saada osallistua.

Kouluvuodet ja opinnot

Lapsuuskotini lähtökohdat olivat aluksi vaatimattomat. Kaikki oli rakennettava sodan jälkeen alusta alkaen uudelleen. Kymmenien vuosien kovalla työllä, säästäväisyydellä ja ahkeruudella saavutettiin kuitenkin päivä päivältä ja vuosi vuodelta vähitellen mukavampi keskiluokkainen elintaso. Kunnioitukseni sekä vanhempieni että isovanhempieni elämää ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan on suuri.

Tukkukauppojen Oy:ssä pitkän työuran tehnyt isäni sai Helsinkiin muuttaessamme työsuhdeasunnon Vuosaaresta. Kuusihenkinen perheemme asui ensin kolmiossa Merikorttitiellä, sitten viiden huoneen asunnossa Purjetiellä. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko. Vanhin veljeni oli minun syntyessäni 4,5-, toinen veljeni 3- ja siskoni 1,5-vuotias. Aikamoinen vilske siis oli Niirasen perheessä.

Vuosaaressa vuonna 1969. Koulutieni alkoi Vuosaaren kansakoulussa Kallvikintien varrella syksyllä 1969. Opettajatar kauniissa kampauksessaan on Kaija Vuoksio. Minä kolmannessa rivissä toinen oikealta.

Kouluni aloitin vuonna 1969 Vuosaaren vanhassa kansakoulussa Kallvikitiellä. Luku- ja kirjoitustaidon opin koulun pihalla olleissa puuparakeissa, koska varsinainen koulun päärakennus oli käynyt liian pieneksi nopeasti kasvaneelle Vuosaarelle. S-vikaani korjattiin kuitenkin koulun päärakennuksessa annetussa puheopetuksessa: vierastin sanaa sosialisti siis jo koulupoikana. Kolmannelle luokalle pääsin vihdoin pois piharakennuksesta Vuosaaren uuteen kansankouluun uuden ostarin viereen.

Kun me lapset kasvoimme, perhe tarvitsi lisää tilaa. Isäni ja pappani rakensivat meille omakotitalon Tuusulaan, jonne sitten muutimme.

Keravalla vuonna 1967, mummolan pihakeinussa. Minä olen kuopus vasemmalla. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Suoranaista puutetta meidän perheessä ei ollut, mutta töitä piti aina tehdä ja ahkerasti. Minä pääsin kesätöihin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Pitäjänmäen meijerille. Tarkemmin sanoen Pitskun mehutehtaalle Valimotielle, jossa ahkeroin yhteensä kuusi kuukautta, eli kolme kesää (1977-79). Asuimme tuolloin jo Tuusulassa, joten Pitskuun matkasin töihin Keravalta jokaikinen kesäinen arkiaamu kello 06.05 lähteneellä junalla. Pääkaupunkiseudun lähiliikenne tuli siis jo tuolloin minulle tutuksi.

Kesäansioilla ostin mm. kirjoja ja stereot, joilla sain myöhemmin kuunnella Beatlesia, Pink Floydia ja Bruce Springsteeniä.

Pääsin ylioppilaaksi Keravan lukiosta yleisarvosanalla laudatur. Lempiaineitani koulussa olivat historia, maantiede, psykologia ja uskonto.  Olin aktiivi yhteiskouluni Kokko-kerhossa (Kokko = kotka), minkä johdosta kiinnostuin myös sen kuraattorina toimineen biologian opettajan tunneista. Liikuntakin meni, jos sai lenkkeillä tai pelata lätkää. Cooperin testissä ennätykseni oli ylioppilaskesänä 3200 metriä.

Ennen ylioppilasvuottani vietin yhden lukuvuoden Yhdysvalloissa Youth for Understanding –järjestön vaihto-oppilaana Jacksonissa, Michiganissa. Sain valkolakin lisäksi siten myös amerikkalaisen ylioppilaslakin – sellaisen kuin on Hessu Hopolla.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, josta olen valmistunut valtiotieteiden maisteriksi. Pääaineeni on poliittinen historia. Sivuaineet kaupunkitutkimus, johtaminen ja valtio-oppi.

Vakinaisesti työelämään 20-vuotiaana

Kaartinkaupungissa, Korkeavuorenkatu 25:ssä vuonna 1982. Koululaisjärjestöjen keskusliiton (KKL) pääsihteeri työhuoneessaan. ”Power to the pupils!” luki tuoreen ylioppilaan työpöydän kulmassa. Huomaa lankaluurit ja IBM:n pallokirjoituskone, joka oli tuolloin uusinta uutta. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Varsinaisen työurani aloitin 20-vuotiaana Koululaisjärjestöjen Keskusliitto ry:n (KKL) pääsihteerinä ja Koulusanomat-lehden päätoimittajana. Olin ensimmäinen kokoomuslainen virkailija koululaisjärjestöissä vuosikausiin. Tuossa tehtävässä toimin vuodet 1982–84.

KKL:n, teiniliiton (STL), ammattikoululaisten liiton (AKL), kauppaopiskelijoiden liiton (SKOL), Kesälukioseuran ym. järjestöjen yhteinen toimisto sijaitsi tuolloin Koulupuiston äärellä Kaartinkaupungissa, osoitteessa Korkeavuorenkatu 25. Se on muuten sama osoite, jossa pidettiin Suomen Teiniliiton lakkauttamiskokous keväällä 1983 – olin kokouksen sihteeri. Tuo tynkäkokous mahtui samaiseen työhuoneeseeni, jonka nurkka näkyy yllä olevassa kuvassa.

Teiniliiton lakkauttamisen jälkeen ryhdyin valmistelemaan Korkeavuorenkadulta käsin Suomen Lukiolaisten Liiton perustamista.

Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi pyrin vuoden 1985 lopussa pidetyssä liittokokouksessa. Kun en tullut valituksi puheenjohtajaksi, pyrin ja tulin valituksi liiton julkaiseman Tasavalta-lehden päätoimittajaksi. Siinä samalla kai tulin valinneeksi uran toimittajana ja viestintäyrittäjänä.

Kansakoulukujalla, Kampissa, työhuoneeni oli vuodet 1987-94, jolloin työskentelin politiikan toimittajana. Tässä Nykypäivän haastateltavana pääministeri Harri Holkeri vuonna 1989. Kuva © Matti Niirasen arkisto.

Kaartinkaupungista työhuoneeni siirtyi Kamppiin, jossa työskentelin vuoteen 1994 asti  Nykypäivä-lehden politiikan toimittajana. Kansakoulukuja 3:n ensimmäisessä kerroksessa. Nykyisin käyn samassa talossa usein Helsingin Suomalaisen klubin jäsenenä. Kyseinen vuonna 1876 perustettu klubi sijaitsee talon ylimmissä kerroksissa.

Vuosina 1994-2016 tein 22 vuoden työrupeaman viestintäalan yrittäjänä. Aluksi toimistoni sijaitsi Pietarinkadulla ja Tehtaankadulla Ullanlinnassa, sittemmin 16 vuotta Taka-Töölössä.

Yrittäjänä olen toiminut yhteensä 24 vuotta. Viestintäyrittäjän työssä minua innostaa vapaus, etätyön mahdollisuus ja viestintäalan monipuolisuus. Kuvassa olen työhuoneessani Taka-Töölössä, toukokuussa 2012. Tasan 30 työntäyteistä vuotta on kulunut tämän kuvan ja sen yläpuolella aiemmin olevan Korkeavuorenkadun KKL-kuvan ottamisesta. Kuva © Matti Niirasen arkisto.

Työurani pääosan olen tehnyt journalismin parissa. Olen kirjoittanut useita satoja, kenties tuhansia kolumneja ja artikkeleita eri lehtiin vuosien varrella. Minulla on kokemusta 30 vuoden ajalta eri mielipide- ja järjestölehtien päätoimittajana, toimittajana, tuottajana, viestintäyrittäjänä ja kustantajana.

Vuosien varrella haastattelemistani tunnetuimmista kotimaisista poliitikoistamme mainittakoon Sauli Niinistö, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Harri Holkeri, Ilkka Suominen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, Pertti Salolainen, Paavo Väyrynen, Esko Aho, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen ja niin edelleen.

Vapaana toimittajana ja viestintäyrittäjänä olen voinut valita myös sellaisia tehtäviä, joilla on ollut mielestäni arvokas yhteiskunnallinen tarkoitus ja päämäärä. 

Osallistuin mm. Pro Estonia -lehden toimittamiseen vuodesta 1989 alkaen. Myöhemmin toimin Pro Estonian päätoimittajana ja kustantajana: lehden tarkoituksena oli Viron itsenäistymisen ja maan alkuvaiheen itsenäisyyden tukeminen. Kirjoitimme ahkerasti yli 20 vuotta sitten Viron EU- ja Nato-jäsenyyksien puolesta.

Viron eteen tein työtä eri tavoin yli kaksikymmentä vuotta ja olen edelleen Tuglas-Seura ry:n jäsen. Pidän suuressa arvossa Viron tasavallan presidentin minulle vuonna 2006 myöntämää Marianmaan ritarikunnan ritari I -kunniamerkkiä.

”Aatteellisen journalismiini” ja viestintäprojekteihini kuului 1990-luvun alusta alkaen toiminta Suomen EU-jäsenyyden puolesta. Vuoden 1994 kansanäänestyksen alla firmani mm. toimitti Kyllä Euroopalle kansanliikkeen tabloid-lehteä, jonka tarkoitus oli saada mahdollisimman laaja kannatus Suomen EU-jäsenyydelle nuorison keskuudessa. 

Mielipide- ja kulttuurilehtien kustantajana ja päätoimittajana tein työtä mm. Viron EU- ja Nato-jäsenyyksien puolesta. Kuvassa Pro Estonia-lehtiä, joiden kustantajana toimin.

Työssä senioreiden etujärjestössä 2016-21

Huhtikuussa 2016 aloitin työn puolueisiin kuulumattoman kansalaisjärjestön, Kansallisen senioriliitto ry:n toiminnanjohtajana. Tässä tehtävässä työskentelin reilut viisi vuotta, mikä on mielestäni sopivan rupeama suuren valtakunnallisen järjestön vetäjänä. Sain ajettua läpi ne uudistukset, joita tekemään minut valittiin.

Senioriliitossa vastuullani oli edunvalvonta, yhteiskuntasuhteet sekä järjestön yleisjohtaminen, strategia ja talous. Sain tilaisuuden perehtyä laaja-alaisesti eläkeläisten toimeentuloon, eläkepolitiikkaan sekä sosiaali- ja terveysasioihin, kuten sote-uudistukseen.

Lisäksi esimerkiksi ikäihmisten yksinäisyyteen liittyvät haasteet tulivat minulle tutuiksi. Onkin luonnollista, että haluan edistää nyt erityisesti senioriystävällistä yhteiskuntaa ja ikääntyneiden palveluita, joissa olen asiantuntija.

Senioriliiton viisivuotiskauden jälkeen halusin palata jälleen rakkaalle aiemmalle elämänuralleni: vapaaksi toimittajaksi, kirjoittajaksi ja viestintäyrittäjäksi. Yrittäjänä olen toiminut nyt yhteensä 25 vuotta, joten tunnen hyvin yrittäjän arjen.

Työ Senioriliiton toiminnanjohtajana (2016-21) koulutti minusta eläkepolitiikan ja ikääntyneiden sote-palveluiden asiantuntijan. Kuvassa olen juuri ojentanut senioriliiton kultaisen ansiomerkin ja kukkapuskan mittavan työn järjestön luottamustoimissa tehneelle Aila Harjanteelle. Kuva on vuodelta 2017.

Kahden eri kaupunginvaltuuston jäsenenä

Yleisissä vaaleissa ehdokkaana olemisesta minulla on aiempaa kokemusta 1980-luvulta. Minut valittiin vuonna 1984 ääniharavana Keravan kaupunginvaltuustoon ja toimin kaupunginhallituksessa vuosina 1985–1990. Eduskuntaan pyrin Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 1987 vaaleissa. Tulos oli 25-vuotiaalle nuorukaiselle hyvä: noin 3000 ääntä. Sen jälkeen olin vielä Harri Holkerin valitsijamiesehdokas vuonna 1988.

Nuoruuden ensi-innon jälkeen jätin poliittiset luottamustoimet alle kolmekymppisenä vuonna 1990. Toimittajan työ kiehtoi tuossa vaiheessa politiikkaa enemmän. En ole katunut tuota päätöstä.

Toimittajana ja viestintäyrittäjänä olen saanut nähdä ja kokea maailmaa 24 vuotta politiikan ulkopuolella. Näkemys politiikan ulkopuolisesta ihmisten todellisesta arjesta, työstä ja yrittäjyydestä on mielestäni arvokasta pääomaa.

Vuoteen 2012 asti pidin kuitenkin kaiken aikaa hyvää yhteyttä politiikkaan vaikuttamaan jääneisiin ystäviini. Lisäksi osallistuin aktiivisesti puolisoni Suvin vaalikampanjoihin vuodesta 1995 alkaen.

Helsingin kaupunginvaltuustoon tulin valituksi vuoden 2012 vaaleissa. Olen toiminut lukuisissa kaupungin luottamustoimissa vuodesta 2009 alkaen. Kuvassa pyydän allekirjoitusta valtuutettu Jaana Pelkoselta valtuustoaloitteeseeni. 

Keväällä 2012 minua pyydettiin Helsingin Kokoomuksen ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Elämäntilanteeni oli muuttunut ja politiikkaan osallistuminen tuntui jälleen mielenkiintoiselta ja haastavalta. Lokakuun 2012 kunnallisvaaleissa minut valittiin ensimmäisellä yrittämällä Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi. Sain 955 henkilökohtaista ääntä, mikä antoi vahvan valtakirjan toimintaan kaupunginvaltuutettuna.

Valtuustokaudella 2013-17 toimin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä ja kaudella 2017-21 varavaltuutettuna ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymän hallituksen jäsenenä. 

Valtuustokaudella 2021-25 toimin varavaltuutettuna ja Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan sekä sen alaisen yksilöasiain jaoston jäsenenä. Olen myös Helsingin teatterisäätiön hallituksen jäsen, tehtävä, jossa olen ollut nyt jo lähes kahdeksan vuoden ajan.

Marraskuun 28. päivä 2022 Helsingin kokoomus nimesi piirikokouksessaan minut eduskuntavaaliehdokkaakseen. En tullut valituksi kevään 2023 vaaleissa, mutta oli upeaa saada olla tiimini kanssa tekemässä työtä tärkeinä pitämiemme arvojen ja tavoitteiden puolesta. Ja saatiinhan siinä samalla  kokoomuksesta Suomen suurin puolue! Kuvassa kampanjoin Hakaniemen torilla 5.2.2023.

Yksityiselämästä ja harrastuksista

Menin naimisiin neljän vuoden seurustelun jälkeen Suvi Rihtniemen kanssa 4.6.2000 Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa. Suvi toimi aikaisemmin pitkään Helsingin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän luopui politiikasta vuonna 2009.  Suvi teki pitkää päivää Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymässä (HSL) toimitusjohtajana noin 12 vuotta (2009-2021).

Golf on laji, johon toivon minulla jäävän enemmän aikaa sitten joskus eläkkeellä.

Meillä on ollut yhteinen koti vuoden 2000 keväästä alkaen Töölössä yli 100 vuotta vanhassa kivitalossa. Emme ole kovin usein avanneet kotimme ovia medialle, mutta teimme niin keväällä 2024, jolloin Helsingin Sanomat teki kotimme mielenkiintoisesta historiasta kivan artikkelin. Artikkeli löytyy klikkaamalla tätä linkkiä: https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010129059.html.

Nautimme keskustassa elämisestä, koska olemme molemmat kulttuurin monipuolisia harrastajia. Meitä yhdistää syvällisesti myös kokoomuslainen arvomaailma ja muutenkin samalla tavalla ajatteleminen elämän perusasioista. Puhumme keskenämme paljon ja kaikesta – myös politiikasta.

Harrastuksiini kuuluu poliittinen historia ja etenkin henkilöhistoria. Olen jonkin sortin bibliofiili, sillä kotikirjastossamme on noin 3000 nidettä.

Erilaisissa museoissa ja taidenäyttelyissä käymistä, teatteria, tanssitaidetta ja konsertteja harrastan yhdessä Suvin kanssa, elokuvien osalta meillä on hieman erilainen maku. Olemme kirjallisuuden, kulttuurin ja taiteen suurkuluttajia.

Kesäisin puuhastelen mökillämme Varsinais-Suomen Pyhärannassa. Mökki on Selkämeren, eli Raumanmeren rannalla ja siellä on erinomaiset olosuhteet rakkaalle lintuharrastukselleni. Peruskuntoa pidän yllä runsailla urbaaneilla kävelyretkillä. Golf on minulle mieluisa laji, jota harrasta lomilla: ehkä sitten joskus eläkevuosina siihen on enemmän aikaa!

Harrastuksiini kuuluu poliittinen historia ja etenkin henkilöhistoria. Olen jonkin sortin bibliofiili, sillä kotikirjastossani on noin 3000 nidettä. Kuva on vuodelta 2016.

Elämänarvoista

Olen ollut kokoomuksen jäsen koko aikuisen ikäni, eikä minun ole tarvinnut kääntää takkiani. Kokoomus on keskustaoikeistolainen kansanpuolue, jonka ohjelmissa korostuvat isänmaallisuus, vapaus, moniarvoisuus, yksilökeskeisyys, mahdollisuuksien tasa-arvo ja vastuullinen markkinatalous. Ne ovat yhteiskunnallisen ajatteluni kulmakiviä ja niistä löytyy esimerkkejä näillä sivuillani olevista kirjoituksistani.

Moni ystäväni on kuvaillut minua sanalla sivistysporvari. Se johtunee siitä, että olen aatteellinen, arvoliberaali ja urbaani ihminen, joka harrastaa kulttuuria ja kirjallisuutta. Arvoliberaalisuus ei kuitenkaan merkitse minulle välinpitämättömyyttä.

Luonnonsuojelu ja kestävä kehitys ovat minulle tärkeitä arvoja.

Ihmisoikeuksien, vapauden, yhteiskunnan heikoimpien ja eri vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen onnistuu vain, jos yhteiskunnassa vallitsee laki ja järjestys. Law and order.

Olen evankelis-luterilaisen kansankirkkomme jäsen, suvaitsevainen sellainen. Kuuluin Töölön seurakuntaneuvostoon nelivuotiskauden 2006-2009, koska halusin kantaa oman korteni kekoon nykyaikaisemman kirkon puolesta. Kansankirkkomme liberaalin siiven edustamat eettiset käsitykset ovat lähellä omiani.

Politiikkaa ja uskontoa ei mielestäni tule sekoittaa. Toinen asia on sitten se, että ihmisellä on hyvä olla eettiset arvot järjestyksessä ja että keskustelu arvoista on todella tärkeää. Tämä koskee etenkin poliitikkoja – riippumatta siitä onko hän protestantti, ortodoksi, agnostikko, ateisti, juutalainen, katolinen tai jotakin siltä väliltä. Olen tässäkin suhteessa suvaitsevainen, mitä kuvastaa mottoni:

Leben und leben lassen! Elä ja anna muidenkin elää!

Suviseni kanssa Helsingin kokoomuksen itsenäisyyspäivän vastaanotolla 6.12.2022 Aleksanterinteatterissa.

(päivitetty 10.9.2024)