Noin 80 vuotta helsinkiläisiä palvelleen Hietarannan uimapaviljongin tulevaisuudesta on väännetty kättä jo vuosikausia. Kyse on tasavallan suosituimman uimarannan vanhimmasta maamerkistä, siis poikkeuksellisesta kulttuuriperinnöstä.
Tyhjilleen jääneen paviljongin jatkokäyttöä, purkamista ja rakennuksesta tehtyä ostotarjousta on palloteltu sinne tänne, virastolta toiselle ja lautakunnasta toiseen. Prosessi on kestänyt luvattoman pitkään, minkä johdosta rakennuksen kunto on heikentynyt entisestään. Lopulta asia on päätynyt erittäin sekavan käsittelyprosessin seurauksena kaupunginhallituksen pöydälle.
Ydinkysymys koko hässäkässä on se, miten Helsingin kaupunki arvioi ja kohtelee kulttuuriperintöään, jota vanha rakennuskanta aina edustaa. Sen ohella toinen ydinkysymys kyseissä esimerkkitapauksessa on se, kuinka vilpittömästi hallinto tukee kaupunginosien asukastoiminnan lisäämistä?
Kolmanneksi ”tapaus Hietsu” on ikävä esimerkki kaupungin tyhjilleen jääviä rakennuksia koskevasta byrokratiasta.
Vauhtia kiinteistöjen hallintoon
Järkevä ja hallittu, mutta samalla tehokas ja nopea asioiden käsittelytapa on tunnetusti vaikea yhtälö kaupungin organisaatiossa.
Kiinteistöpuolella jähmeys on merkinnyt mm. kylmillään tyhjinä vuosikausia olevia rakennuksia ja rikkaruohoisia tontteja jopa huippuosoitteissa. Tämä on valitettavaa, sillä rakennukset ovat veronmaksajien yhteistä omaisuutta.
Alkaneella valtuustokaudella onkin saatava muutos edellä kuvailtuun ”tarpeettomien” tai tyhjilleen jäävien kiinteistöjen hallinnoinnin byrokraattisen malliin.
Poliittinen tahto on ilmaistava selkeästi
Esimerkkitapaus Hietsun paviljongin järkevän jatkokäytön problematiikka on liittynyt siihen, että rakennus seisoo liikuntatoimen hallinnassa olevalla alueella, joka on voimassa olevan asemakaavan mukaan uimaranta-aluetta. Liikuntatoimi ei ole keksinyt rakennukselle käyttöä.
Jos poliittista tahtoa, laajakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta löytyy, niin nykyisellä uimaranta-alueella voi toimia myös kaupunkilaisten virkistystoimintaa palveleva ”Töölön kylätalo”. Miksi ei voisi? Sehän elävöittäisi ranta-aluetta ja tekisi siitä monipuolisemman virkistysalueen.
Toiminta Hietsun uimarannalla on ollut aina värikästä, aivan riippumatta siitä mitä jossakin virastoissa rantsun touhuista on ajateltu. Uiminen ja muu urheiluhan ovat rannalla vain eräitä toimintoja muiden joukossa.
Useimmat vain makoilevat, istuskelevat ja ottavat aurinkoa. Yksi lukee, toinen kuuntelee radiota, jotkut keskustelevat keskenään kulttuurista tai vaikka politiikasta, yksi surffaa, joku pelaa shakkia ja joku toinen lentistä. Miksi rannan takareunamilla sijaitsevassa paviljongissakin ei siis voisi kokoontua tekemään jotakin noista?
Arvostusta asukasaktiivisuudelle
Töölö-Seura ry. on ilmaissut halunsa olla mukana kehittämässä liikuntatoimelle tarpeettomaksi jääneestä Hietsun paviljongista toimintakeskusta, joka palvelisi monipuolisesti eri kansalaisjärjestöjä ja kaupunkilaisia. Oleellisena osana hankkeessa tulee yhdistyksen mukaan olemaan töölöläinen talkoohenki. Kyseessä on vanhan ja tunnustetun kaupunginosayhdistyksen piirissä virinnyt hanke, johon pitää lähtökohtaisesti suhtautua kunnioituksella. Näin ei ole tapahtunut.
Eräänä mahdollisena pohjana rakennuksen korjaukselle seura on pitänyt Ville Ylösen diplomityötä Hietarannan vanhan pukusuojarakennuksen korjaus- ja muutossuunnitelma kylätaloksi. Se löytyy osoitteesta www.villey.net/MSc_thesis_Ville_Ylonen.pdf
Tapahtumain kulku jättää ikävän sivumaun virallisiin juhlapuheisiin asukasyhdistysten ja kaupungin hallintokuntien yhteistyön parantamisesta. Tavoitteenahan on oltava aito panostus eri kaupunginosien identiteettiä vahvistaviin projekteihin.
Helsingin kaupungin omistuksessa on kymmenittäin – kenties sadoittain – erilaisia ränsistyviä rakennuksia, huviloita ja pientaloja. Niitä voisi vallan hyvin myydä kunnostettaviksi yksityisille tahoille. Kyse on siis taloudellistakin arvoista.
Kaupungin kokonaisedun kannalta jokainen vakava pyrkimys hakea rahoitus kyseisten heitteillä olevien rakennusten korjaamiseen ja kuntoon saattamiseen joltakin yksityiseltä taholta, on otettava lähtökohtaisesti vastaan erittäin myönteisesti, kannustavasti ja vakavasti. Näin ajatellen saisimme varmaankin pelastettua ja säilytettyä enemmän kaunista kulttuuriperintöä jälkipolville.
