Kari Heiskasen ohjaama ja William Shakespearen (1564-1616) yli 400 vuotta sitten kirjoittama Hamlet-tragedia sai eilen ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa.
Sanotaan, että Hamlet on älykkäille ihmisille, mutta tämän version myötä tyhmempikin pääsee jyvälle Shakespearen saloista. Mielikuvituksetonkin katsoja saa näet ikivanhoista repliikeistä enemmän irti, kun Hamlet heiluu farkuissa, Polonius ammutaan wc-pöntölle tai kun Horatio karjuu elementtitalon ikkunasta.
Heiskasen versio Hamletista on häkellyttävä kokemus. Se on modernisoitu näkökulma vuosisatoja vanhaan ikivihreään näytelmään Antti Mattilan lavastuksessa. Kaupunginteatterin päänäyttämölle on rakennettu kerrostalon fasadi, joka on jonkinlainen sekoitus jakomäkeläis-kööpenhaminalaista nykyaikaista lähiöarkkitehtuuria.
Kerrostalon edustalla on irstauden alttari: kuninkaallinen sänkykammari bordellinpunaisine tyynyineen. Kuninkaalliset käyvät myös vessassa, mistä todisteena jököttää lavan nurkassa kaksi vesiklosettia. Siniveristen kuolevaisuus on lavalla jatkuvasti läsnä myös ruumishuoneen kylmäkaappien muodossa. Se sopiikin teemaan, sillä näytelmän liki kaikki aristokraatithan kuolevat ennen kuin esirippu laskeutuu.
Etenkin Esko Salmisen lausumat kuningas Claudiuksen umpikierot vuorosanat palauttavat ehdottoman kirkkaasti mieleen Shakespearen näytelmien ajattomuuden ja nerokkuuden. Salmisen selkeä ja kirkas lausunta sopii hienosti tähän näytelmäklassikkoon.
Shakespeare – kauniilla suomen kielellä on sitä, mitä yleisö janoaa. Niinpä esimerkiksi räyhäteattereihin kuuluva tuolien viskeleminen olisi voinut jäädä vähemmälle. Samoin tankero-englanniksi lauletut renkutukset.
Hyvän suorituksen raiteiltaan poissa olevana Hamlet-prinssinä tekee Eero Aho, jonka artikulointi tuo myös Shakespearen ikuisen tekstin oikeuksiinsa. Aho on Salmisen ohella se lavan toinen karismaattinen hahmo, joka tekee kerrassaan väkevän suorituksen. Aho myös vastaa oivaltavimmin Hamletin hengen siirtämisestä 2000-luvun arkipäivään. Syvällistä tulkintaa.
Tiia Louste kieriskelee uskottavasti lavalla irstaana kuningataräitinä, lihallisten himojensa kourissa. Tom Wentzell on tasavahva murhattuna Hamletin isänä, kuninkaana ja aaveena. Asko Sarkola suoriutuu kunnialla fyysisesti rankan näköisestä roolistaan Poloniuksena. Ofelian osassa on aina niin herkkä Anna-Maija Tuokko, jonka lavasäteily paranee jokaisen uuden roolin myötä.
Hieno näytelmä ja hyvä versio Hamletista. Tämä kannattaa katsoa ainakin kerran, ehkä toisenkin: ”ilolla ehkäistyllä — vesissä toinen silmä, toinen kirkas”, kuten Hamletiin kuuluu.
