Luterilainen työn etiikka on vaikuttanut historian saatossa taustalla vahvasti siihen, että me suomalaiset olemme kyenneet rakentamaan toimivan hyvinvointiyhteiskunnan. Sama pätee muihinkin protestanttisiin pohjoismaihin.
Tuon työn etiikan mukaan kaikki rehellinen työ on hyvää ja arvokasta. Työpanoksen arvoa ei voi, eikä tule mitata ainoastaan rahassa. Työn tekeminen on ollut sen mukaisesti tärkeä osa ihmisyyttä ja myös jopa jokaisen velvollisuus.
Kutsumustyön käsite on myös iskostunut meidän keski-ikäisten ja etenkin meitä vanhempien ihmisten mieliin – puoluekantaan katsomatta. Muiden puolesta uhrautumista ja jopa talkoilla tekemistä on Suomessa perinteisesti osattu arvostaa.
Arjen keskusteluissa törmää kuitenkin yhä useammin siihen näkemykseen, että työn tekemisen eettinen pohja meillä on nyt pahasti rapistunut.
¤ ¤ ¤
Onko korkea työmoraali ja luterilainen työn etiikka siis mennyttä maailmaa? Mikä neuvoksi nyt, kun rahat valtion kassasta ovat loppu ja taloutemme ei kasva? Löytyykö meistä suomalaisista vielä yhteisvastuuta ja solidaarisuutta?
Monen mielestä suomalaisista on tullut laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Työn tuottavuus laskee ja yhteinen kakku eivät kasva, mutta silti halutaan pitää kiinni kynsin hampain saavutetuista eduista.
Esimerkiksi rakennusalan työt eivät kuulemma kelpaa monelle työttömälle suomalaiselle. Samaa puhutaan monesta muustakin alasta. Silti hämmästyin suuresti, kun kuulin erään työttömän sanovan vakavissaan, että esimerkiksi ”lehdenjakajan työ sopii vain ulkomaalaiselle, joka ei puhu suomea”.
¤ ¤ ¤
Työn tekemisellä on oltava myös eettinen ja moraalinen arvoperusta. Elämän tarkoitus ei saa olla vain oman edun ajaminen, rahan ja omaisuuden rohmuaminen tai hedonismi ja puhdas egoismi.
Näinä päivinä mieleeni palaavat Suomen hyvinvoinnin rakentaneet sukupolvet: isovanhempieni ja vanhempieni ikäluokat, jotka syntyivät ennen sotia. He selvisivät paljon pahemmista ajoista kuin mitä meillä nyt on käsillä. He selvisivät todellisista pula-ajoista ja hirmuisista sotavuosista.
Otetaan opiksi Suomen hyvinvoinnin rakentaneista sukupolvista. Nyt on aika jälleen tehdä uhrauksia ja lopettaa turha valittaminen. Siten selviämme tämän hetken vastamäestä ja siten jätämme tuleville polville paremman Suomen.
¤ ¤ ¤
En usko, että Suomen kansa antaa nytkään periksi. Maamme suuri hiljainen enemmistö on jo päättänyt, että tästäkin talouskriisistä selvitään yksituumaisuudella ja ahkeruudella.
Suomessa on juuri pidetty vapaat vaalit. Kansa on puhunut ja maassa on enemmistöhallitus, jolla on vahva valtakirja suoraan kansalta.
Lisäksi meillä on fiksuja miehiä ja naisia niin työntekijöiden kuin työnantajienkin etujärjestöissä. Kyllä sieltä valkoinen savu nousee aikanaan.
Elleivät hallitus- tai oppositiopuolueiden johtajat kykene ratkaisemaan haasteitamme, niin kansa äänestää jaloillaan seuraavissa vaaleissa. Toivottavasti vaihtoon menevät myös sopuun kykenemättömät ay-pamput ja työnantajapiirien pomot.
¤ ¤ ¤
Ministerit Sipilä, Stubb ja Soini muistuttavat suomalaisia yhteisessä kirjoituksessaan siitä, että ”vielä aivan hiljattain olimme herkästi tuomitsemassa Kreikan päättäjät holtittomasta julkisen talouden hoitamisesta.”
Nyt meidän pitää itse vastata omaan huutoomme ja panna oman maamme asiat kuntoon.
Ministerit antavat meille myös kelvollisen mallimaan. Saksassa työntekijät tulevat usein työnantajaansa vastaan vaikeassa tilanteessa. Työnantajat puolestaan pohtivat aktiivisesti, miten työ voitaisiin jatkossakin tehdä kotimaassa.
