MAALISKUUN 1. PÄIVÄ 2017 Suomessa tulee voimaan laki, joka mahdollistaa avioliiton samaa sukupuolta oleville. Tämä on hieno ja arvokas asia. Ihmisarvon ja tasa-arvoisten oikeuksien toteutumisen kannalta uusi laki on merkittävä virstanpylväs.
Katseet kääntyvät tämän jälkeen luterilaisen kansankirkkomme suuntaan. Kansanedustuslaitos on nyt säätänyt lain. Kysymys kuuluu, aikooko luterilainen kansankirkkomme jatkossa soveltaa lakia ja vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja?
Juuri nyt olisi symbolisesti erinomainen aika kirkon uudistamiselle. Tänä vuonna vietetään näet uskonpuhdistuksen juhlavuotta. Uskonpuhdistus ja kirkon uudistaminen tulee nähdä jatkuvana prosessina.
PROTESTANTTISET KIRKOT JA LUTERILAISUUS syntyivät ajan hengessä elämisestä. Ne ovat menestyneet muutoksia tekemällä. Ja niin käy jatkossakin. ”Uudistuspullon henki” vapautettiin 31.10.1517, eikä sitä saa enää sinne takaisin.
Martti Luther julkaisi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkolla 500 vuotta sitten, 31.10.1517.
Luther vastusti muun muassa anekauppaa, jolla paavi pappeineen keräsi katoliselle kirkolle rahaa antamalla sitä vastaa ihmisten syntejä anteeksi: kun raha kirstuhun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa!
KIRKOLLINEN VIHKIMINEN SAI SUOMESSA juridisen voiman ”vasta” vuonna 1734. Sitä ennen riitti pariskunnan keskinäinen lupaus, kihlat ja mahdollisesti sukulaisten siunaus. Siviilivihkiminen sallittiin Suomessa vuonna 1917.
Nykyisin luterilaisilla papeilla on lupa mennä naimisiin, päinvastoin kuin roomalaiskatolisen kirkon papeilla. Papit voivat myös erota aviopuolisostaan ja onpa meillä nähty piispallinenkin avioero. Vuosisatojen saatossa luterilaisen kirkon avioliittokäsitys on muuttunut monelta osin. Miksi se ei voisi muuttua myös nyt ja jatkossa?
”AVIOLIITON PÄÄMÄÄRÄ ON ANTAA AVIOPARILLE keskinäiseen luottamukseen perustuva turva. Tällä argumentilla kirkko on perinteisesti suositellut avioliittoa parisuhteessa eläville. Kun yhä useampi samaa sukupuolta oleva pari haluaa sitoutua toisiinsa solmimalla avioliiton, olisi johdonmukaista iloita siitä.”
Näin kirjoittavat tänään (25.2.2017) Helsingin Sanomissa Helsingin piispa Irja Askola ja Porvoon piispa Björn Vikström.
Askola ja Vikström ovat luterilaisista piispoistamme liberaaleimpeja. He ovat ohjeistaneet omissa hiippakunnissaan papistoa osallistumaan samaa sukupuolta olevien parien hääiloon, rukoilemaan näille Jumalan siunausta kirkossa, hääjuhlassa tai kodeissa.
Askolan ja Vikströmin linjaus on hyvä, mutta riittämätön.
KIRKKOMME PÄÄTTÄJIEN TULEE nyt havaita se, että tulevaisuudessa tasa-arvoista kirkollista avioliittoa tarkastellaan luonnollisena asiana. Aivan kuten tänään ymmärrämme sen, että syntejään ei saa anteeksi ostamalla aneita Rooman paavilta.
Luterilaisen kirkon tulee antaa lupa kirkolliseen vihkimiseen samaa sukupuolta oleville, aivan kuten muissakin pohjoismaissa. Mitä nopeammin tämä muutos tehdään, sitä vaikuttavampi on kirkkomme sana ja yhteiskunnallinenkin vaikutus tulevina vuosina.
Kansakirkollamme on ollut historiamme saatossa vahva rooli suomalaisia yhdistävän eettisen arvoperustan lujittamisessa. Yhteinen arvoperusta on nyt rapistunut ja valitettavan usein tuntuu, että maassamme vallitsee siellä täällä jopa arvotyhjiö.
On suuri vahinko, jos kirkon kuulijoiden määrä vähenee. Niin käy, jos kirkosta eroamiset jatkuvat sen johdosta, että kirkko on liian hidas tai se ei ole enää valmis uudistumaan ja pysymään mukana ajan hengessä. Henkilökohtaisesti kannustaisin kaikkia pysymään kirkossa ja vaikuttamaan muutokseen sen sisällä. Vaikuttaa voi tässäkin asiassa tehokkaammin olemalla paikalla, eli kirkossa jäsenenä.
