Toimiva, turvallinen, sivistynyt ja viihtyisä kotikaupunki

Blogi

HELSINGIN suunta päätetään sunnuntaina 13.4.2025, kun valitsemme kaupunginvaltuustoon 85 valtuutettua.

Valittavien päättäjien tärkeimmät tehtävät ovat huolehtiminen kaupungin taloudesta, ihmisten turvallisuudesta, terveydestä ja koulutuksesta.

LASTEN JA NUORTEN koulutus ja kasvuympäristö luovat pitkälti pohjan Helsingin tulevaisuudelle. Lapsille on taattava kunnollinen varhaiskasvatus ja nuorille paras mahdollinen peruskoulutus.

Kasvatuksen ja koulutuksen rahoituksesta ei saa tinkiä. Perusopetuksen ryhmäkoot on kyettävä pitämään riittävän pieninä. Varhaiskasvatuksessa eräs haaste on ammattitaitoisten opettajien puute.  Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on saatava oikea-aikaisiksi.

TERVEYSPALVELUIDEN on oltava laadukkaita. Lähipalvelut on mielestäni turvattava kaikissa kaupunginosissa niin lapsiperheille kuin senioreillekin.

Me kaikki haluamme todennäköisesti asua ikääntyessämme omassa kodissa niin pitkään kuin se vain suinkin on mahdollista. Sen johdosta seniorin kotipalveluita on kehitettävä ja perusterveydenhuollon palvelut kodin lähellä on turvattava.

Jokaiselle on turvattava arvokas vanhuus ja laadukas hoito ja hoiva. Ikärasismia ei saa sallia missään muodossa!

ENITEN harkintavaltaa poliitikot käyttävät kaupunkiympäristöstä, kaavoituksesta ja liikenteestä päätettäessä.

Turvataan riittävät viher- ja virkistysalueet kaikissa kaupunginosissa, myös kantakaupungissa. Keskuspuistoa eikä Helsingin viittä ns. vihersormea saa nakertaa. Töölönlahden vesialue on suojeltava.

Mielestäni Helsinkiä ei saa rakentaa liian täyteen. Vaalitaan vanhaa arkkitehtuuria.

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN on oltava sujuvasti toimiva ja turvallinen kokonaisuus.

Erityisesti kävelijöiden turvallisuuden parantaminen on nostettava ykkösteemaksi Helsingin liikennettä kehitettäessä. Sen johdosta sähköpotkulaudat on saatava kuriin ja ne on tarvittaessa kiellettävä kokonaan.

Joukkoliikenteen kulkutapaosuutta on nostettava. Yhtenä keinona voisimme kokeilla kaudella 2025-29 HSL:n yhden vyöhykkeen edullista kertalippua.

Sähköautojen latausinfra on saatava pikaisesti kuntoon ja järjestelmä koko kaupungin hyvin kattavaksi. Monelle oma auto on työn tekemisen ja yrittämisen mahdollistaja. Siksi yksityisautoilun tulee myös olla mahdollisimman mutkatonta.

LAST BUT NOT THE LEAST. Vahva ja kestävä kaupunkitalous on kaiken edellä kuvaillun kehittämisen perusta. Sen johdosta maltti on valttia kaupunkia kehitettäessä ja yhteisiä veroeuroja käytettäessä.

Tuottavuutta ja tehokkuutta on lisättävä. Siten voimme pitää veroprosentin alhaisena. Vahva kaupunkitalousmahdollistaa sen, että voimme tuottaa jatkossakin laadukkaita palveluita.

Matti Niiranen

Kirjoittaja on kokoomuksen valtuustoryhmän jäsen

Tietoa kirjoittajasta

Toimiva, turvallinen, sivistynyt ja viihtyisä kotikaupunki

Valtiotieteiden maisteri, Helsinki.

Kirjoitukset