Asumiskulut Helsingissä kasvavat huimasti

Blogi

(7.4.2024) ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN yhtiökokouksissa tehdään alkavan kevään aikana ikäviä päätöksiä. Useimmissa yhtiöissä on nimittäin pakko nosta hoitovastikkeen hintaa.

Monessa talossa hoitovastike on ensi syksynä jo häkellyttävät kuusi (6) euroa per neliö ja jopa sen yli.

Syitä ja syypäitä hintojen ja asumiskustannusten nousuun Helsingissä on monia.

Lämmityskulut ovat nousseet huimasti viimeisten vuosien aikana. Vuodelle 2025 joudutaan lämmitykseen budjetoimaan paikoin jo liki kaksinkertainen summa vuoteen 2020 verrattuna. Lämmityslasku on voinut kasvaa keskiverrossa töölöläistalossa muutamassa vuodessa jopa yli 30 000 euroa.

Inflaatio on myös laukannut. Sen myötä ovat nousseet isännöinnin, sähkö-, vesi- ja jätehuollon, huoltoyhtiön ja vakuuttamisen kulut.

Moni urbaani kaupunkilainen on unohtanut, että kaikki edellä mainitut kulut kerätään asukkailta hoitovastikkeessa. Vuokralaisella lisäkulut siirtyvät vuokriin.

SYYLLISIÄ ASUMISKULUJEN kasvuunvoi etsiä niin Kremlistä, Marinin ja Orpon hallituksista kuin Helsingin kaupunginhallituksesta. On tehty valintoja ja linjauksia, jotka rokottavat nimenomaan helsinkiläisiä. Inflaation ja hintojen nousun ketjureaktioon löytyy syyllisiä kaikista puolueissa. Syytön heittäköön ensimmäisen kiven!

Asumiskulujen merkittävää kasvua kantakaupungissa on lisäksi tuonut pysäköintikulujen hurja nousu.

Helsingin kaupunginhallituksen punavihreä enemmistö päätti puolitoista vuotta sitten (26.10.2022) korottaa asukaspysäköinnin hinnan kaksinkertaiseksi. Korotus oli mielestäni suorastaan järkyttävä ja epäoikeudenmukainen. 

Asukastunnuksen vuosimaksu on tänä vuonna jo 720 euroa vuodessa, kun se oli aiemmin ”vain” 360 euroa. Eikä siitä niin kauan ole, kun tunnuksen sai 180 eurolla.

Eikä tässä vielä kaikki. Asukaspysäköinnin hinta nousee esitysten mukaan jopa 90 euroon kuukaudessa (1180 e/vuosi) ja yrityspysäköintitunnusten hinta 93 euroon kuukaudessa vuoteen 2029 mennessä. Hintaa korotettaisiin asteittain, enintään 20 prosenttia per vuosi.

BRYSSELISSÄ EU:N YTIMESSÄ asuva ystäväni hämmästeli minulle jo pari vuotta sitten Helsingin pysäköintimaksuja.

Vuoden asukaspysäköinti puolisen kilometriä Schumann-palatsilta maksaa vaivaiset 25 euroa. Kyllä: 25 euroa vuodessa. Siis 695 euroa vähemmän kuin nyt Helsingissä. Hintataso on aivan järjestötön, etenkin kun maksu ei oikeuta varmaan parkkiruutuun.

HELSINGIN HYVÄOSAISILLA päättäjilläkaupunginhallituksessa on ilmeisesti kadonnut kokonaan käsitys tavallisten kaupunkilaisten, eläkeläisten ja pienyrittäjien maksukyvystä ja elinkustannuksista Helsingissä.

Moni päättäjä ei tunnu ymmärtävän esimerkiksi, että usein pienituloinenkin tarvitsee välttämättä omaa autoa liikkumiseen. Syitä on mitä erilaisimpia.

KAUPUNGIN VIRKAMIEHET ja valtuuston punavihreä enemmistö on ajanut jo vuosikausia autovihamielistä linjaa, johon osana kuuluu järjettömän korkeat pysäköintimaksut.

Osa nuorista kovatuloisista porvaripoliitikoistakin on ollut mukana tässä asumiskuluja nostaneessa ”juonessa”. He kannattavat ns. markkinavetoista linjaa pysäköintiin. Se tarkoittaa, että pysäköinnin hinta määrittyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Helsingin pysäköintipolitiikka 2022 -asiakirjassa on menty jo niin pitkälle, että eri alueiden pysäköinnin hinnan perusteeksi esitellään häpeilemättä alueen asukkaiden keskimääräistä tulotasoa.

Vertailussa ei oteta huomioon sitä, että asuminen, hinnat, vuokrat ja kiinteistövero ovat jo entuudestaan kalliimpia kalliilla alueella. Ideana on siis progressiivisen veron kaltainen järjestelmä.

Hinnoittelun perustan voi sanoa vahvistavan alueiden eriytymiskehitystä ja segregaatiota. Kalliimpi pysäköinti on yksi lisätekijä, joka kannustaa pienituloisia muuttamaan pois kantakaupungista.

Tietoa kirjoittajasta

Asumiskulut Helsingissä kasvavat huimasti

Valtiotieteiden maisteri, Helsinki.

Kirjoitukset