Yksi suurimmista haasteistamme nyt ja 2030-luvulla on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen tuleville sukupolville.
Asialla on myös turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen liittyy kiinteästi myös maanpuolustustahtoon. Meidän on kysyttävä itseltämme:
Onko Suomi sellainen maa, jota suomalaiset haluavat puolustaa tulevina vuosikymmeninä?
PUOLUSTAMISEN ARVOINEN MAA -kysymystä ovat pohtineet oivalla tavalla kaksi suuresti arvostamani kenraalia.
Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Jaakko Valtanen on todennut seuraavasti:
”Maanpuolustustahto ei ole mitään iskulauseiden toistamista tai niin sanottua hurraa-isänmaallisuutta, vaan puolustustahto syntyy ihmisissä sen jälkeen, kun he kokevat, että heillä on elämänlaatu kunnossa, että heillä on työtä ja toimeentuloa, että heillä on paikkansa yhteiskunnassa, ihmisiä ympärillä ja luottamus tulevaisuuteen. Kaiken tämän seurauksena syntyy tarve ja halu puolustaa sitä elämänmuotoa, yhteiskuntaa ja maata, joka on tarjonnut heille ihmisarvoisen elämän.”
Toinen kenraali, Adolf Ehrnrooth, kiteytti saman ajatuksen lauseeseen: ”Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa.”
Oikeassa ovat molemmat kenraalit. Pätee tähänkin päivään ja tulevaisuuteen.
”KAVERIA EI JÄTETÄ” on meitä suomalaisia yhdistävä motto, joka periytyy vahvana Talvisodan ajoilta. Kaveria ei Talvisodassa jätetty. Se koski sekä rintamasotaa, että sodan jälkeistä rauhan ajan elämää.
Talvisodan veteraaneja nuoremmat varusmiessukupolvet ovat sittemmin oppineet varusmiespalveluksen aikana, että kyky pelastaa taistelukaveri on tärkeä taito sodan aikana. Sama pätee lähimmäisiin myös rauhan aikana: heikompia tai pulassa olevia ei saa jättää.
Lähimmäisistä huolen pitäminen on syvällä suomalaisessa luonteessa. Se on melkeinpä ikiaikainen meihin sisään rakennettu syvä tunne, jota on mielestäni vaalittava jatkossakin.
HEIKOMPIEN AUTTAMINEN ja kaverin tukeminen on nykyisin ”ulkoistettu” monelta osin yhteiskunnalle. Yhteiskunnan eri instituutioiden huolenpitoa kaverista on syvennetty jopa niin, että moni kysyy jo yksilön vastuun perään.
Riskinä on se, että vastuuntunto lähimmäisestä siirtyy mielistämme ja omatunnoista aina vain etäämmälle. Tämän kehityksen jatkuessa on ajan myötä vaarana se, että ikiaikainen vastuuntuntomme lähimmäisestä rapautuu ja sammuu. Lopulta tahto maksaa veroja ja tahto puolustaa maatamme voi romahtaa. Näin ei saa käydä.
RAHAT ALATI LAAJENEVIEN hyvinvointiyhteiskunnan palveluihin uhkaavat nyt loppua. Petteri Orpon hallitus tavoittelee muun muassa sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hillitsemistä. Silti hallitus joutuu lisäämään sote-menoihin varoja miljardi euroa vuodessa. Velanottoakin joudutaan lisäämään säästötalkoista huolimatta.
Kun rahat ovat loppumassa, meidän on pakko kysyä mikä vastuu kuuluu yhteiskunnalle, mikä kolmannelle sektorille, mikä kavereille ja mikä ihmiselle itselleen? Mitä kaikkea voidaan tukea verorahoin ja mistä voidaan tinkiä, jotta rahat riittävät niille, jotka apua kaikkein eniten tarvitsevat?
Oikea-aikaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut on turvattava kaikille suomalaisille. Siitä me olemme kaikki varmasti yhtä mieltä. Heikoimpia kavereita ei saa jättää. Ei heikoimpia, sairastuneita, syrjäytyneitä, lapsia, eikä vanhuksia.
Elämme vaaraan vuosia ja rauha maailmassamme on nyt uhattuna. Viisautta on nyt etsiä meitä suomalaisia yhdistäviä tekijöitä, sillä niitä on valtavan paljon. Rakennetaan luottamusta. Jätetään turha epäluulon levittäminen ja yhteishengen nakertaminen.
