Alexander Stubb

Blogi

Stubbin CV on ylivertainen julkisessa keskustelussa oleviin muihin ehdokkaisiin nähden ja mikä tärkeintä: hänellä on laaja osaaminen kansainvälisestä politiikasta. Kuvassa Stubb ulkoministerikaudellaan yhdessä USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa vuonna 2011. Kuva Wikipedia.

Professori Alexander Stubb, 55, on mielestäni paras ehdokas Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi.  Hän on moderni ja ennakkoluuloton poliitikko, jolla on huikeat näytöt demokratian ja vapauden puolustamisesta. Hän on monipuolisesti kokenut sekä valtiollisissa että kansainvälisissä tehtävissä. Pidän myös hänen pitkäaikaisesta ja syvällisestä Eurooppa- ja Nato-myönteisestä linjastaan.

Stubbin CV on ylivertainen julkisessa keskustelussa oleviin muihin ehdokkaisiin nähden ja mikä tärkeintä: hänellä on laaja osaaminen kansainvälisestä politiikasta. Stubb on toiminut aiemmin pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä sekä ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä. Hän oli kaksi kautta kansanedustaja ja yhden kauden europarlamentaarikko. Lisäksi kokemusta löytyy Euroopan Investointipankin varapääjohtajan työstä.

Parhaillaan hän työskentelee Firenzessä sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin (EUI) johtajana sekä professorina. Stubb toimii mm. rauhan nobelisti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana.

Stubb on korkeasti koulutettu, karismaattinen ja kielitaitoinen. Hän puhuu kuutta kieltä (suomi, ruotsi, englanti, ranska, saksa ja italia). Stubb on suorittanut tutkintoja Furman Universityssa Etelä-Carolinassa, Bruggen College of Europessa sekä Pariisissa Sorbonnen yliopistossa. Tohtorin tutkinnon kansainvälisistä suhteista hän teki London School of Economicsissa.

Stubb on osoittanut myös olevansa erittäin suosittu kansan keskuudesta. Siitä kertovat valtavat äänimäärä kaksissa eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.

Jos Stubb ei ehdokkaaksi suostu, aatteeltaan kokoomustaustainen vaihtoehto presidentinvaaleissa voisi olla pääministeri Petteri Orpo (53), joka tosin on vasta aloittanut pääministerinä. Eli ei liene käytettävissä. Presidentin mittoihin ovat kasvamassa myös ulkoministeri Elina Valtonen (41) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (38). Ikänsä ja kokemuksensa puolesta Valtosella ja Häkkäsellä tosin olisi vielä hyvinkin 10-15 vuotta käyttöä ministerin tehtävissä.

Ex-pääministeri Jyrki Katainen tai ex-pormestari Jan Vapaavuori eivät käsittääkseni ole käytettävissä. Mika Aaltola on erittäin fiksu mies, jota arvostan kovasti, mutta hänellä ei ole lainkaan kokemusta valtiollisista tehtävistä.

Tietoa kirjoittajasta

Alexander Stubb

Valtiotieteiden maisteri, Helsinki.

Kirjoitukset