Vanhassa vara parempi – työelämässäkin…
Onko 40-vuotias liian vanha työelämään, kysyttiin Ylen Aamu-TV:ssä tänään. Niinpä niin! Yhä useammin kuulee, että etenkin 50 vuotta täyttäneisiin kohdistuu ikäsyrjintää. Samaan aikaan halutaan nostaa eläkeikää.
Voi veljet ja sisaret! Eihän kestävyysvajetta näin ratkaista.
Työuria on pidennettävä ja kestävyysvaje on kurottava umpeen. Mutta miten? Mistä motivaatio ihmisille jatkaa töissä myöhemmässä keski-iässä, jos ikä ei ole vain numeroita, vaan itseisarvona rasite. Ja jos kerran ei ole pakko jatkaa, kun kerran järjestelmä hoitaa tai jos on esimerkiksi perittyä varallisuutta?
Hyvällä syyllä voi kysyä myös, että miksi ihmiset jatkaisivat töissä pidempään, jos he esimerkiksi saavuttavat ”kaiken” työurallaan jo ennen keski-ikää? Nykyisinhän johtajat ovat usein alaisiaan huomattavasti nuorempia.
Mikä ihme tätä maata vaivaa? Mistä on syntynyt sellainen luulo, että Suomi olisi jotenkin pysyvästi vauras? Mihin katosi kestävyys ja into rakentaa yhteistä isänmaata tuleville polville? Mihin katosi tahto vaikuttaa työtä tekemällä ja osin vaikka talkoilla paremman maailman puolesta?
¤ ¤ ¤
Valtaosa tuntemistani 50- ja 60 -vuotiaista on hyväkuntoisia ja ns. parhaassa iässään. Juuri heitä tulee arvostaa ja kannustaa jaksamaan työelämässä yhä pidempään – eihän monelle edes 70 ole nykyisin ikä eikä mikään.
Sivistyneessä maassa myös nuoret arvostavat kokemusta. Vain todella tyhmä nuori luulee osaavansa kaiken pian koulusta valmistuttuaan. Tyhmä luulee olevansa jo nuorena vanhempaa ja viisaampaa pätevämpi.
Ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus, jos kokemus ja näkemys ei ole mitään, vaan nuoruus ja kauneus ovat vain arvotettuja piirteitä.
Ikääntyneiden ihmisten ja vanhusten arvostus on myös kulttuurinen kysymys. Suomessa ja muissa länsimaissa on minun elämäni aikana tapahtunut tässä suhteessa valtava negatiivinen muutos: elämänkokemusta ei enää valitettavasti arvosteta niin paljon kuin aikaisemmin.
¤ ¤ ¤
Uraohjuksista on tullut monen mielestä tämän päivän sankareita. Yhdessä työssä viihdytään vain muutama vuosi, sitten jo pompitaan seuraavan tehtävään. Lyhytjännitteisyydestä on tehty hyve, vaikka se saattaa kieliä piittaamattomuudesta ja itsekkyydestä.
Moni tuntuu pitävän suorastaan outona sitä, että joku sitoutuu yhden työnantajan palvelukseen vuosikymmeneksi tai jopa pidempään. Heille on syytä muistuttaa esimerkiksi yksityisyrittäjyyden pitkäjänteisyydestä.
Vain hyvin harva yrittäjä on saavuttanut taloudellista menestystä nopeasti. Valtaosa onnistumisista on seurausta pitkäjänteisestä uhrautumisesta, sitoutumisesta ja sisukkuudesta.
¤ ¤ ¤
Erilaisiin organisaatiouudistuksiin tuhrataan Suomessa jatkuvasti valtavasti voimavaroja. Liki jokainen uusi johtaja- ja poliitikkopolvi haluaa tehdä omannäköisensä uuden hallintohimmelin tai johtajuuspaketin.
Esimerkiksi Helsingissä ollaan nyt kovalla kolinalla rakentamassa uudenlaisen poliittisen johtajuuden mallia. Se saattaa toki olla hyväkin juttu, mutta lopulta johtajan kyvykkyys ja osaaminen ovat kuitenkin ”mallia” ja ”himmeliä” tärkeämpiä asioita.
Lisäksi on puuhattu uutta SoTe:a, palveluverkkouudistusta ja muun muassa metropolihallintoa. Saa nähdä tuleeko viimeksi mainitusta lopulta yhtikäs mitään. Paljon on kuitenkin piisannut puhetta ja työryhmät ovat istuneet ahkerasti. Selvityksiä on tehty enemmän kuin kylliksi.
