”Maksuton” joukkoliikenne maksaisi 550 miljoonaa euroa
Helsingin seudun liikennekuntayhtymä (HSL) julkisti kuluvalla viikolla vuoden 2011 matkustajatilastonsa ja tilinpäätöksensä. HSL:n toimintamenot olivat viimevuonna 515 miljoonaa euroa. Kuluvalle vuodelle menoarvio on 550 miljoonaa euroa.
Viime viikkoina on puhuttu paljon maksuttomasta joukkoliikenteestä. Se on outo puheenaihe, sillä tuon summan, 550 miljoonaa euroa, ja jatkossa vielä enemmän, maksaa aina joku. Koska ilmaiseksi ei yleensä saa mitään hyvää, niin on parempi jatkossakin periä jonkin suuruinen maksu joukkoliikenteen käyttäjiltä.
HSL:n toimintatulot olivat viime vuonna yhteensä 520,3 miljoonaa euroa. Lipputuloilla katettiin niistä lähes puolet (48,6%) ja jäsenkuntien maksuosuuksilla (48,2%). Pienen nurkan (1,2%) matkalipusta kustansi armeliaasti valtio, jonka jakaman joukkoliikennetuen pääosa tosin sekin kerätään HSL-alueen veronmaksajilta.
HSL:n ostamassa ja suunnittelemassa joukkoliikenteessä tehtiin vuonna 2011 lähes 336 miljoonaa matkaa, mikä tekee siitä Suomen ylivoimaisesti suurimman ”liikennefirman”. Esimerkiksi VR kuljetti vuonna 2010 matkustajan ”vain” noin 70 miljoonaa kertaa, joista HSL-lipulla lähiliikenteen kiskoilla matkusti 43 miljoonaa.
2.
Tallinnalaiset ovat kansanäänestäneet kuluneella viikolla kaupunkiinsa maksuttoman joukkoliikenteen. Se ei kuitenkaan koske sielläkään ulkomaalaisia, siis pääosin suomalaisia. Tähän asti Tallinnan joukkoliikenteen kuluista on maksettu noin kolmannes matkustajilta perityillä lipputuloilla.
Aika ajoin joukkoliikennettä vaaditaan maksuttomaksi Helsingissäkin. Niin nytkin, Tallinnan innoittamana.
HSL:n nykyisessä mallissa lipputulot ovat keskeinen tekijä hyvän palvelutason turvaamisessa. Palvelutasolla tarkoitetaan mm. reitistön kattavuutta, vuorotiheyttä ja kalustolle asetettavia laatuvaatimuksia. Tutkimusten mukaan Helsingin seudulla on Euroopan tyytyväisimmät joukkoliikenteen käyttäjät.
Laatuun kuuluu myös turvallisuus. HSL esimerkiksi kampanjoi ”matkarauhan” puolesta. Lipputuloista huolimatta yöbussien turvallisuuteen ei ole varojen puuttuessa vieläkään voitu kustannussyistä panostaa riittävästi.
3.
Joukkoliikenteen täysi maksuttomuus on myös kestävän kehityksen vastainen ajatus. Päästötöntä liikennettä ei näet ole vielä keksitty. Sen johdosta vastuu liikkumisen päästöistä pitää olla sopivassa määrin kulkuvälineen käyttäjillä.
Asiaa tulee pohtia myös oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten tasavertaisuuden näkökulmasta.
Miksi Kampissa tai vaikkapa Meilahdessa kotonaan etätyöskentelevän yksinhuoltajaäidin pitäisi maksaa Espoon Westendistä Sipooseen bussilla matkustavan ihmisen työmatkat ja tämän hupimatkat HSL-alueella?
Tai miksi vaikkapa Töölössä asuvan mummun pitäisi pulittaa pienestä eläkkeestään kerättävällä verolla Eirassa asuvan juppinörttinuorukaisen ratikka- ja metromatkat Espoon piilaaksoon ja takaisin?
Kuka maksaisi lopulta maksuttomuuden? Otettaisiinko pois lapsiperheiden vai vanhusten palveluista? Leikattaisiinko urheilijoilta tai kulttuuriväeltä? Vai korotetaanko kaikkien veroja?
4.
Lopuksi voi kysyä mistä lisämatkustajat maksuttomaan joukkoliikenteeseen tulisivat? Eikö monelle jalankulkijalle tulisi päinvastoin kiusaus hypätä vaikkapa bussiin, kun se kerran on ”ilmaista”? Polkupyöräkin jäisi useammin kotiin, ainakin sateella tai jos kumi on tyhjä.
Miksi mukavuuteen tottunut autoilija puolestaan siirtyisi joukkoliikenteen käyttäjäksi? Bussi-, ratikka-, metro- ja lähiliikenteen junakanta näet heikkenisi maksuttoman liikenteen myötä melkoisella varmuudella. Varojen vähentyessä kalustoa ei uusittaisi ja harvenevat reitit ajettaisiin vanhoilla louskuilla.
Se, että matkalipun saa jo nyt puoleen hintaan on erinomainen riittävä kannustin käyttää joukkoliikennettä enemmän. Maksuttomuuden myötä tyytymättömyys joukkoliikenteeseen kasvaisi, sillä enää ei muisteta vanhan kansan viisautta: ”Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista”.
