Orpon hallitus ei saa rankaista Helsinkiä sote-taloutensa hyvästä hoitamisesta!

Blogi

Valtio ei saa rangaista Helsinkiä siitä, että se on ainoana alueena onnistunut tasapainottamaan sote-sektorinsa menot.

Helsingin pettäminen antaisi erittäin huonon kuvan Orpon hallituksen kyvystä pitää lupauksiaan. Se olisi viesti rahankäyttöön kaikille hyvinvointialueille: rahaa on, siitä vaan tuhlaamaan!

Hallitus on itse kannustanut sote-alueita toiminnan tehostamiseen. Helsinki on tehnyt työtä käskettyä. Siitä pitäisi palkita, ei rangaista. Me aloitimme toiminnan tehostamisen tarkalla kammalla aikailematta, heti vuonna 2023.

Helsingin sotepe-muutosohjelmaan sisältyy mittavia sopeutuksia ja toimintaa on tehostettu peräti 68 miljoonalla eurolla parissa vuodessa. Tästä osa tulee ns. Kunta-Helsingin keskitettyjen palvelujen (keskushallinnon) veloitusten tarkentamisesta alaspäin.

Pari kuukautta sitten, marraskuussa, arvioitiin, että vuonna 2024 muutosohjelman kustannusvaikutukset ovat yli 29 miljoonaa euroa, joista tulojen lisäyksiä on noin 7 miljoonaa ja menosäästöjä 22 miljoonaa.

Nyt työmme tulokset yritetään ryöstää meiltä pois ja jakaa Helsingin säästämät rahat kaiketi muualle Suomeen.

Olen toiminut Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan (vastaa hyvinvointialueen hallitusta) jäsenenä pian neljän vuoden ajan (2021- ).

Voin vakuuttaa teille, pääministeri Petteri Orpo ja ministeri Anna-Kaisa Ikonen, että olemme tehneet Helsingissä merkittäviä tehostamis- ja säästötoimia sote-organisaatiossa kautta linjan. Tästä kiitos sotepe-huippuammattilaisillemme, joita johtaa toimialajohtaja Juha Jolkkonen. Ison kiitoksen ansaitsee myös apulaispormestari Daniel Sazonov, joka on tehnyt erinomaista työtä sotepe-lautakuntaa luotsatessaan.

Helsingin sotepe-menot ovat vuositasolla 3 miljardin euron luokkaa, mukaan lukien HUS:n menot. Nyt puhutaan 35 miljoonan euron leikkauksesta. Vaikka kyse on ”vain” prosentista, kyse on silti kymmenistä miljoonista ja kysymys on myös periaatteellinen.

Orpon hallitus ei saa syödä tässä asiassa sanojaan – muuten se antaa viestin tuhlaajapojille maakuntiin: ”jatkakaa vain elämistä kuin pellossa!”.

Tietoa kirjoittajasta

Orpon hallitus ei saa rankaista Helsinkiä sote-taloutensa hyvästä hoitamisesta!

Valtiotieteiden maisteri, Helsinki.

Kirjoitukset