Tulin toimineeksi viime vuonna tasan 20 vuotta mikroyrittäjänä. Aikaan on kuulunut nousuja ja laskuja, hiljaista ja vilkkaampaa, aivan kuten muillakin pienillä yrittäjillä.
Pienen yrittäjän arki ei ole ruusuilla tanssimista, vaan monesti varsin kivistäkin tietä. Se on usein hyvin yksinäistä taistelua pienistäkin tilauksista ja keikoista. Hinnoista saa usein tinkiä. Lippuja ja lappuja riittää täytettäväksi eri tahoille. Silti yrittäjyys on monelle elämäntapa, josta ei haluta luopua kuin vasta pakon edessä.
Mikroyrittäjät, elinkeinoharjoittajat ja henkilöyhtiön pitäjät kuuluvat keskiluokkaan, moni jopa oman aikamme proletariaattiin. Leipä ei ole leveää, ja yrittäjän sosiaaliturva on kapea. Valtaosa tuntemistani yrittäjistä on kuitenkin elämäänsä tyytyväisiä. Yrittäjyys antaa itsenäisyyttä, vapautta ja tilaa luovuudelle.
Ensi vaalikaudella yrittäjäksi ryhtymisestä ja työn tekemisestä on tehtävä nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto jouten ololle ja sosiaaliturvan varaan suin päin heittäytymiselle.
Pitkä matalasuhdanne on näet johtanut siihen, että yhä useampi pieni yrittäjä kokee nyt suurta epävarmuutta. Tulevaisuutta varjostaa huoli toimeentulon riittämisestä ja putoamisesta kaikkien niin sanottujen turvaverkkojen läpi – aivan pohjalle.
¤ ¤ ¤
Yrittäjäksi kannustamisen ohella on keskityttävä siihen, miten Suomen 170 000 nykyistä yksinyrittäjää voidaan kannustaa jatkamaan taloudellisesti vaikeinakin aikoina. Kyse ei ole aivan vähäpätöisestä asiasta, sillä yksinyrittäjät muodostavat 65%:n siivun kaikista yrityksistämme.
Kaikenlainen turha sääntely ja byrokratia tulee karsia. Esimerkiksi aukioloaikojen täysin keinotekoisesta ohjailusta on luovuttava. Yksinyrittäjien mahdollisuutta palkata ensimmäinen ja toinen työntekijä tulee tukea taloudellisilla kannustimilla ja joustavilla työsopimuksilla.
Eräs keino voisi olla voimakas tuki nuorten työntekijöiden palkkaamiseen vaikkapa erilaisiin ja eripituisiin määräaikaisiin työsuhteisiin.
¤ ¤ ¤
Pienten yrittäjien henkilökohtaista toimeentuloa voisi tukea myös verotuksen keinoin ottamalla käyttöön kannustavan yrittäjävähennyksen. Verotuksen tulee tukea nykyistä tehokkaammin pienten yritysten kasvua ja investointeja.
Kannatan myös arvonlisäveron liukuvan alarajahuojennuksen nostamista nykyisestä 22 500 eurosta 50 000 euroon.
Arvonlisäveron tuotto on valtiolle toki valtavan tärkeä asia. Juuri sen johdosta on myös pohdittava useimpien tyypillisesti pienyrittäjien tarjoaminen (kuten esim. kampaamo- yms.) palveluiden arvonlisäveron alentamista, jotta kysyntä lisääntyisi ja raha saataisiin kiertämään.
Saattaisi jopa olla, että sopiva arvonlisäveron alentaminen tuottaisi yrittäjien motivaation lisääntymisen ja palveluiden kysynnän kasvun myötä enemmän tuloja verokarhun kirstuun.
¤ ¤ ¤
Suomalaisen hyvinvointivaltion parhaita puolista on ehdottomasti pidettävä kiinni. Heikoimmista on pidettävä Suomessa huolta. Etenkin senioreista on pidettävä hyvä huoli ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen on panostettava.
Tästä huolimatta julkista sektoria on pienennettävä, sillä muuten kaikkien veronmaksajien verorasitus nousee aivan kohtuuttomaksi. Sitä se tosin on monen mielestä jo nykyisinkin.
Julkisen sektorin menojen osuutta bruttokansantuotteesta on laskettava maksimissaan 50 prosenttiin, minkä johdosta Suomessa tarvitaan rakenteellisia muutoksia.
Kuntien palveluista voidaan siirtää entistä suurempi osa yksityisten tuottajien vastuulle. Se vahvistaisi itse asiassa hyvinvointivaltiota. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten julkisiin palveluihin voitaisiin satsata enemmän. Tosin tarkkana tietysti pitää olla, kaveria ei saa jättää.
Helsingin kaupunkipoliitikkoja on viime aikoina puhuttanut valtuustostrategiaan kirjattu tuottavuustavoite. Siitä on pidettävä kiinni. Tuottavuus paranee Helsingissäkin ottamalla ennakkoluulottomasti myös pieniä yrityksiä mukaan erilaisten palveluiden tuottamiseen.
