Elämäntarina

Synnyin Oulussa, Tuiran sairaalassa helatorstain aattona 30.5.1962 kello 7.06 aamulla. Oulusta minulla ei ole kovinkaan paljoa muistoja, sillä muutimme Helsinkiin ollessani vielä alle kouluikäinen lapsi. Sittemmin olen asunut koko ikäni Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla: Vuosaaressa, Tuusulassa, Keravalla, Alppilassa, Ullanlinnassa ja Töölössä.

Sekä äitini että isäni suvun juuret ovat menetetyssä Karjalassa. Äitini syntyi keskellä Karjalankannasta, Muolaan Ylä-Kuusaassa. Isäni suku on puolestaan Niiralan raja-aseman suunnalta. Olen karjalaisesta taustastani ylpeä, sillä iloiset ja sosiaaliset karjalaiset ovat mukavaa väkeä. Heillä on useimmiten terve suhtautuminen esimerkiksi mammonaan.

Evakkosukuni, omaisuutensa sodassa menettäneet ihmiset, opettivat minua panemaan arvot oikeaan järjestykseen. Tärkeimpien asioiden joukkoon elämässä kuuluvat hyvät ihmissuhteet, perhe, ystävät sekä yhteiskunnallisen vastuun kantaminen ja lähimmäisistä välittäminen.Yksin ei selviä kukaan.

Kouluvuodet ja opinnot

Lapsuuskotini oli keskiluokkainen. Tukkukauppojen Oy:ssä pitkän työuran tehnyt isäni sai Helsinkiin muuttaessamme työsuhdeasunnon Vuosaaresta. Kuusihenkinen perheemme asui ensin kolmiossa Merikorttitiellä, sitten viiden huoneen asunnossa Purjetiellä. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko. Vanhin veljeni oli minun syntyessäni 4,5-, toinen veljeni 3- ja siskoni 1,5-vuotias. Aikamoinen vilske siis oli Niirasen perheessä.

Vuosaaressa vuonna 1969. Koulutieni alkoi Vuosaaren kansakoulussa Kallvikintien varrella syksyllä 1969. Opettajatar kauniissa kampauksessaan on Kaija Vuoksio. Minä kolmannessa rivissä toinen oikealta.

Vuosaaressa vuonna 1969. Koulutieni alkoi Vuosaaren kansakoulussa Kallvikintien varrella syksyllä 1969. Opettajatar kauniissa kampauksessaan on Kaija Vuoksio. Minä kolmannessa rivissä toinen oikealta.

Kouluni aloitin vuonna 1969 Vuosaaren vanhassa kansakoulussa Kallvikitiellä. Luku- ja kirjoitustaidon opin koulun pihalla olleissa puuparakeissa, koska varsinainen koulun päärakennus oli käynyt liian pieneksi nopeasti kasvaneelle Vuosaarelle. S-vikani korjattiin kuitenkin koulun päärakennuksessa annetussa puheopetuksessa: vierastin sanaa sosialisti siis jo koulupoikana. Kolmannelle luokalle pääsin vihdoin pois piharakennuksesta Vuosaaren uuteen kansankouluun uuden ostarin viereen.

Kun me lapset kasvoimme, perhe tarvitsi lisää tilaa. Isäni ja pappani rakensivat meille omakotitalon Tuusulaan, jonne sitten muutimme.

Keravalla vuonna 1967, mummolan pihakeinussa. Minä olen kuopus vasemmalla. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Keravalla vuonna 1967, mummolan pihakeinussa. Minä olen kuopus vasemmalla. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Suoranaista puutetta meidän perheessä ei ollut, mutta töitä piti aina tehdä ja ahkerasti. Minä pääsin kesätöihin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Pitäjänmäen meijerille. Tarkemmin sanoen Pitskun mehutehtaalle Valimotielle, jossa ahkeroin kolme kesää (1977-79). Asuimme tuolloin jo Tuusulassa, joten Pitskuun matkasin töihin Keravalta jokaikinen kesäinen arkiaamu kello 06.05 lähteneellä junalla. Pääkaupunkiseudun lähiliikenne tuli siis jo tuolloin minulle tutuksi.

Kesäansioilla ostin mm. kirjoja ja stereot, joilla sain myöhemmin kuunnella Beatlesia, Pink Floydia ja Bruce Springsteeniä.

Pääsin ylioppilaaksi Keravan lukiosta yleisarvosanalla laudatur. Lempiaineitani koulussa olivat historia, maantiede, psykologia ja uskonto. Reaalikokeesta, äidinkielen molemmista aineista ja englannista kirjoitin kolme laudaturiani. Olin aktiivi yhteiskouluni Kokko-kerhossa (Kokko = kotka), minkä johdosta kiinnostuin myös sen kuraattorina toimineen biologian opettajan tunneista. Liikuntakin meni, jos sai lenkkeillä tai pelata lätkää. Cooperin testissä ennätykseni oli ylioppilaskesänä 3200 metriä.

Ennen ylioppilasvuottani vietin yhden lukuvuoden Yhdysvalloissa Youth for Understanding –järjestön vaihto-oppilaana. Sain valkolakin lisäksi siten myös amerikkalaisen ylioppilaslakin – sellaisen kuin on Hessu Hopolla. Asevelvollisuuden suoritin Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä, se kuitenkin keskeytyi palveluksen puolivälissä, kun Keskussotilassairaala Tilkan lääkärit määräsivät minut astman ja keuhkosairauksien johdosta siviiliin.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, josta olen valmistunut valtiotieteiden maisteriksi. Pääaineeni on poliittinen historia. Sivuaineet kaupunkitutkimus, johtaminen ja valtio-oppi.

Vakinaisesti työelämään 20-vuotiaana

Kaartinkaupungissa, Korkeavuorenkatu 25:ssä vuonna 1982. Koululaisjärjestöjen keskusliiton (KKL) pääsihteeri työhuoneessaan. ”Power to the pupils!” luki tuoreen ylioppilaan työpöydän kulmassa. Huomaa lankaluurit ja IBM:n pallokirjoituskone, joka oli tuolloin uusinta uutta. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Kaartinkaupungissa, Korkeavuorenkatu 25:ssä vuonna 1982. Koululaisjärjestöjen keskusliiton (KKL) pääsihteeri työhuoneessaan. ”Power to the pupils!” luki tuoreen ylioppilaan työpöydän kulmassa. Huomaa lankaluurit ja IBM:n pallokirjoituskone, joka oli tuolloin uusinta uutta. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Varsinaisen työurani aloitin 20-vuotiaana Koululaisjärjestöjen Keskusliitto ry:n (KKL) pääsihteerinä ja Koulusanomat-lehden päätoimittajana. Olin ensimmäinen kokoomuslainen virkailija koululaisjärjestöissä vuosikausiin. Tuossa tehtävässä toimin vuodet 1982–84.

KKL:n, teiniliiton (STL), ammattikoululaisten liiton (AKL), kauppaopiskelijoiden liiton (SKOL), Kesälukioseuran ym. järjestöjen yhteinen toimisto sijaitsi tuolloin Koulupuiston äärellä Kaartinkaupungissa, osoitteessa Korkeavuorenkatu 25. Se on muuten sama osoite, jossa pidettiin Suomen Teiniliiton lakkauttamiskokous keväällä 1983 – olin kokouksen sihteeri. Tuo tynkäkokous mahtui samaiseen työhuoneeseeni, jonka nurkka näkyy yllä olevassa kuvassa.

Teiniliiton lakkauttamisen jälkeen ryhdyin junailemaan Korkeavuorenkadulta käsin Suomen Lukiolaisten Liiton perustamista.

Kansakoulukujalla, Kampissa, työhuoneeni oli vuodet 1987-94, jolloin työskentelin politiikan toimittajana. Tässä Nykypäivän haastateltavana pääministeri Harri Holkeri vuonna 1989, selin toimittaja Pekka Ervasti, joka on nykyisin Ylen palveluksessa. Kuva © Matti Niirasen arkisto.

Kansakoulukujalla, Kampissa, työhuoneeni oli vuodet 1987-94, jolloin työskentelin politiikan toimittajana. Tässä Nykypäivän haastateltavana pääministeri Harri Holkeri vuonna 1989, selin toimittaja Pekka Ervasti, joka on nykyisin Ylen palveluksessa. Kuva © Matti Niirasen arkisto.

Kaartinkaupungista työhuoneeni siirtyi Kamppiin, jossa työskentelin vuoteen 1994 asti kokoomuksen Nykypäivä-lehden politiikan toimittajana. ”Nypän” toimitus sijaitsi tuolloin kokoomuksen puoluetoimiston talossa, Kansakoulukuja 3:n ensimmäisessä kerroksessa. Nykyisin käyn samassa talossa usein Helsingin Suomalaisen klubin jäsenenä. Kyseinen vuonna 1876 perustettu klubi sijaitsee talon ylimmissä kerroksissa.

Tein pitkän työrupeaman viestintäalan yrittäjänä ja vapaana toimittajana Helsingissä. Aluksi toimistoni sijaitsi Pietarinkadulla ja Tehtaankadulla Ullanlinnassa, sittemmin 16 vuotta Taka-Töölössä.

Työhuoneessani Taka-Töölössä, toukokuussa 2012. Tasan 30 työntäyteistä vuotta on kulunut tämän kuvan ja sen yläpuolella aiemmin olevan Korkeavuorenkadun KKL-kuvan ottamisesta.

Työhuoneessani Taka-Töölössä, toukokuussa 2012. Tasan 30 työntäyteistä vuotta on kulunut tämän kuvan ja sen yläpuolella aiemmin olevan Korkeavuorenkadun KKL-kuvan ottamisesta.

Työurani pääosan olen tehnyt journalismin parissa. Olen kirjoittanut useita satoja, kenties tuhansia kolumneja ja artikkeleita eri lehtiin vuosien varrella. Minulla on kokemusta 30 vuoden ajalta eri mielipide- ja järjestölehtien päätoimittajana, toimittajana ja tuottajana. Yrittäjänä toimin vuodet 1994-2016.

Erityisen myönteistä palautetta olen saanut tekemistäni henkilöhaastatteluista. Vuosien varrella haastattelemistani tunnetuimmista kotimaisista poliitikoistamme mainittakoon Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Sauli Niinistö, Harri Holkeri, Ilkka Suominen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen, Esko Aho, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen ja niin edelleen.

Loppuvuodesta 2015 minut valittiin puolueisiin kuulumattoman valtakunnallisen järjestön, Kansallinen senioriliitto ry:n toiminnanjohtajaksi. Työ alkoi varsinaisesti keväällä 2016. Kansallisen senioriliiton toiminnanjohtajana tehtäväni on vastata senioreiden edunvalvonnasta ja yleisesti järjestön toiminnasta. Tehtävään kuuluu myös viestintää, mm. liiton julkaiseman Patina-lehden päätoimittajuus. Työ on minulle varsin mieluinen: olen koko ikäni toiminut erilaisissa yleishyödyllisissä järjestöissä. On ilo saada palvella aktiivisia seniorikansalaisia.

Kokemusta politiikasta jo 1980-luvulla

Kiinnostuin politiikasta jo yhteiskoulun ensimmäisillä luokilla. Isoveljieni kannustamana tulin valituksi kouluneuvoston apujäseneksi 13-vuotiaana ja sitten myöhemmin toimin teinikunnan puheenjohtajana ja kouluneuvoston jäsenenä useamman vuoden ajan. Kokoomusnuoriin liityin 15-vuotiaana, heti kun se oli mahdollista.

Toimin koko 1980-luvun ajan erittäin aktiivisesti politiikassa. Tulin valituksi mm. Uudenmaan kokoomusnuorten puheenjohtajaksi (1983-86) ja osallistuin lukuisiin kokoomuksen puoluekokouksiin.  Kokoomuksen puoluevaltuustoon minut valittiin kolme kertaa kaksivuotiskaudeksi.

Olin keskeinen henkilö operaatiossa, jolla lakkautettiin ylipolitisoinut, punainen Suomen Teiniliitto keväällä 1983. Sen jälkeen laadin suunnitelmat ja ehdotukset Suomen Lukiolaisten Liiton perustamiseksi. SLL perustettiinkin vuonna 1985 ja se on siitä pitäen toiminut monen nuorisopoliitikon ja poliitikon ”yhteiskunnallisen vaikuttamisen korkeakouluna”.

Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi pyrin vuoden 1985 lopussa pidetyssä liittokokouksessa. Kun en tullut valituksi puheenjohtajaksi, pyrin ja tulin valituksi liiton julkaiseman Tasavalta-lehden päätoimittajaksi. Siinä samalla kai tulin valinneeksi uran toimittajana ainakin seuraavan 25 vuoden ajaksi!

Kahden eri kaupunginvaltuuston jäsenenä

Yleisissä vaaleissa ehdokkaana olemisesta minulla on aiempaa kokemusta 1980-luvulta. Minut valittiin vuonna 1984 ääniharavana Keravan kaupunginvaltuustoon ja toimin kaupunginhallituksessa vuosina 1985–1990. Eduskuntaan pyrin Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 1987 vaaleissa. Tulos oli 25-vuotiaalle nuorukaiselle hyvä: noin 3000 ääntä. Sen jälkeen olin vielä Harri Holkerin valitsijamiesehdokas vuonna 1988.

Poliittiset luottamustoimet jätin vuonna 1990. Toimittajan työ kiehtoi tuossa vaiheessa politiikkaa enemmän. En ole katunut tuota päätöstä. Toimittajana ja viestintäyrittäjänä olen saanut nähdä ja kokea maailmaa neljännesvuosisadan ajan ”tavallisen ihmisen” näkökulmasta. Näkemys politiikan ulkopuolisesta ihmisten todellisesta arjesta on mielestäni arvokasta pääomaa.

Vuoteen 2012 asti pidin kuitenkin kaiken aikaa hyvää yhteyttä poliittisiin päättäjiin, olin ikään kuin vallan varjossa: politiikan toimittajana, vapaana toimittajana ja viestintäyrittäjänä. Lisäksi olen tehnyt töitä mm. kolmen kokoomuslaisen yrittäjäkansanedustajan poliittisena avustajana sekä osallistunut aktiivisesti puolisoni Suvin vaalikampanjoihin vuodesta 1995 alkaen.

Keväällä 2012 minua pyydettiin Helsingin Kokoomuksen ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Elämäntilanteeni oli muuttunut ja politiikkaan osallistuminen tuntui jälleen mielenkiintoiselta ja haastavalta. Lokakuun 2012 kunnallisvaaleissa minut valittiin ensimmäisellä yrittämällä Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi. Sain 955 henkilökohtaista ääntä, mikä antoi vahvan valtakirjan toimintaan kaupunginvaltuutettuna.

Yksityiselämästä ja harrastuksista

Jokaisella suomalaiselle on oikeus tehdä oma valintansa sen suhteen mitä haluaa yksityiselämästään julkisuuteen. Julkisten toimijoiden, kuten toimittajien ja poliitikkojen, yksityiselämä on aina ollut ja on nykyisinkin yleisen mielenkiinnon kohteena. Siksi olen kertonut edellä olevat perusasiat aiemmasta elämästäni. Nykyisestä arjestani lienee syytä kertoa seuraavia seikkoja.

Menin naimisiin neljän vuoden seurustelun jälkeen Suvi Rihtniemen kanssa 4.6.2000 Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa. Häissämme oli läsnä todistajina vain muutama ystävä. Suvi toimi aikaisemmin pitkään Helsingin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän luopui poliitikasta vuonna 2009. Nykyisin Suvi tekee pitkää päivää Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymässä (HSL) toimitusjohtajana.

Stadikalla. Suvin kanssa yleisurheilun EM-kisojen katsomossa 1.7.2012. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Stadikalla. Suvin kanssa yleisurheilun EM-kisojen katsomossa 1.7.2012. Kuva © Matti Niirasen arkisto

Meillä on ollut yhteinen koti vuoden 2000 keväästä alkaen Töölössä yli 100 vuotta vanhassa kivitalossa. Nautimme keskustassa elämisestä, koska olemme molemmat kulttuurin monipuolisia harrastajia. Meitä yhdistää syvällisesti myös kokoomuslainen arvomaailma ja muutenkin samalla tavalla ajatteleminen elämän perusasioista. Puhumme keskenämme paljon ja kaikesta – myös politiikasta.

Harrastuksiini kuuluu poliittinen historia ja etenkin henkilöhistoria. Olen jonkin sortin bibliofiili, sillä kotikirjastossani on noin 3000 nidettä. Teatteria, tanssitaidetta ja konsertteja harrastan yhdessä Suvin kanssa, elokuvien osalta meillä on hieman erilainen maku. Olemme kirjallisuuden, kulttuurin ja taiteen suurkuluttajia.

Kesäisin puuhastelen mökillämme Raumanmerellä, mm. lintuja tiiraillen. Peruskuntoa pidän yllä runsailla urbaaneilla kävelyretkillä. Biljardi ja golf ovat harrastuksia, joihin toivoisin minulla olevan enemmän aikaa – ehkä sitten eläkkeellä joskus vuonna 2035!

Elämänarvoista

Olen ollut kokoomuksen jäsen koko aikuisen ikäni, eikä minun ole tarvinnut kääntää takkiani. Kokoomus on keskustaoikeistolainen kansanpuolue, jonka ohjelmissa korostuvat isänmaallisuus, vapaus, moniarvoisuus, yksilökeskeisyys, mahdollisuuksien tasa-arvo ja vastuullinen markkinatalous. Ne ovat yhteiskunnallisen ajatteluni kulmakiviä ja niistä löytyy esimerkkejä näillä sivuillani olevista kirjoituksistani.

Moni ystäväni on kuvaillut minua sanalla sivistysporvari. Se johtunee siitä, että olen aatteellinen, arvoliberaali ja urbaani ihminen, joka harrastaa kulttuuria ja kirjallisuutta. Arvoliberaalisuus ei kuitenkaan merkitse minulle välinpitämättömyyttä. Ihmisoikeuksien, vapauden, yhteiskunnan heikoimpien ja eri vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen onnistuu vain, jos yhteiskunnassa vallitsee laki ja järjestys. Law and order.

Olen evankelis-luterilaisen kansankirkkomme jäsen, suvaitsevainen sellainen. Kuuluin Töölön seurakuntaneuvostoon nelivuotiskauden 2006-2009, koska halusin kantaa oman korteni kekoon nykyaikaisemman kirkon puolesta. Kansankirkkomme liberaalin siiven edustamat eettiset käsitykset ovat lähellä omiani.

Politiikkaa ja uskontoa ei mielestäni tule sekoittaa. Toinen asia on sitten se, että ihmisellä on hyvä olla eettiset arvot järjestyksessä ja että keskustelu arvoista on todella tärkeää. Tämä koskee etenkin poliitikkoja – riippumatta siitä onko hän protestantti, ortodoksi, agnostikko, ateisti, juutalainen, katolinen tai jotakin siltä väliltä. Olen tässäkin suhteessa suvaitsevainen, mitä kuvastaa mottoni:

Leben und leben lassen! Elä ja anna muidenkin elää!