Iiro Viinanen vaatii taas kovia konsteja

Blogi

Iiro Viinanen ja toimittaja Kalle Heiskanen "Vaaran vuodet 1991-95" -kirjan julkistutilaisuudessa Helsingissä 1.10.2014. Kuva © Matti Niiranen
Iiro Viinanen ja toimittaja Kalle Heiskanen "Vaaran vuodet 1991-95" -kirjan julkistutilaisuudessa Helsingissä 1.10.2014. Kuva © Matti Niiranen

”1990-luvun kovat konstit ovat taas tarpeen!”

Kalle Heiskasen toimittama Iiro Viinasen muistelmakirja Vaaran vuodet 1991-95 on jännittävä kurkistus suomalaisen valtapolitiikan kulisseihin. Viinanen nimittäin kertoo uutuuskirjassaan suorasukaisesti muun muassa osallistumisestaan kokoomuksen sisäiseen valtataisteluun 1990-luvun alussa.

Me kaikki tunnemme Iiro Viinasen poikkeuksellisen kyvyn vaikuttaa Suomen kansan syvien rivien mielipiteeseen. Viinanen herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Moni ei ole kuitenkaan aikaisemmin hahmottanut sitä, että Iiro Viinanen on ollut kovan luokan valtapoliitikko myös kulisseissa ja kabineteissa. Viinanen on osannut tämän kirjan perusteella totisesti ampua alas niin fasaaneja kuin poliittisen linjansa vastustajiakin.

¤ ¤ ¤

Tutustuin Iiro Viinaseen työn merkeissä toimiessani politiikan toimittajana kokoomuksen äänenkannattaja Nykypäivässä. Ensimmäisen haastattelun tein hänen kanssaan talvella 1990, jolloin tämä oli noussut tuntemattomuudesta suoraan politiikan parrasvaloihin ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Aluksi erehdyin monen muun nuoren toimittajan tavoin luulemaan Viinasta perusinsinööriksi, joka on politiikan ympyröissä oudossa maailmassa.

Tuo luulo osoittautui varsin pian vääräksi, sillä Viinasesta kehittyi Suomen historian kenties kautta aikain vahvin ja paras (merkityksessä nuukin) valtiovarainministeri – paras tai toiseksi paras. Viinasen seuraajaksi valtiovarinaministeriksi nimittäin tuli Sauli Niinistö, joka oli sitä ennen nostettu kokoomuksen puheenjohtajaksi – Iiro Viinasen tuella.

¤ ¤ ¤

Vaaran vuodet 1991-95 on sikäli uutta luettavaa, että nyt nähdään Iiro Viinasen päiväkirjamerkinnät noilta vuosilta sellaisinaan – ilmeisesti editoimattomina (?).

Viinanen kertoo varsin avoimesti muun muassa kielteisestä suhtautumisestaan eräitä puoluetovereitaan kohtaan. Kokoomuslaisista joutuvat tässä kirjassa Iiron tulilinjalle mm. Pertti Salolainen, Ilkka Kanerva, Raimo Ilaskivi ja Kimmo Sasi.

Syykin on selvä. Kaikki eivät suostuneet mukisematta Viinasen ajamalle kulujen leikkaamisen linjalle, joka sittemmin on osoittautunut yleisen käsityksen mukaan Suomen pelastukseksi. Viinanen leimaa myös monet puoluetoverinsa poliittisiksi pelureiksi, vaikka kuten edellä totesin, hän osoittautuu samalla itsekin kovaksi henkilöihin menevän vallan käyttäjäksi.

Varsinkin Pertti Salolaista Viinanen roimii erittäin voimakkaasti. Miesten välille kehittyi 1990-luvulla todella syvä epäluottamus ja riita, joka johti myöhemmin Salolaisen eroon kokoomuksen puheenjohtajan paikalta.

Välit kiristyivät suorastaan jäätäviksi, sillä Viinasen merkinnöistä huokuu suoranainen inho Salolaisen ”katkeruutta” ja ”raukkamaisuutta” kohtaan. Viinanen kertoo päiväkirjamerkinnöin (16.6.1994) muun muassa kuinka hän suunnitteli antavansa ”lopullisen tyrmäyksen” Salolaiselle.

Viinasen ja Salolaisen suuri eripura johtui etenkin talouspolitiikasta. Viinanen näet halusi kulujen leikkauksia ja Salolainen verojen kevennyksiä. Näitä tavoitteita oli täysin mahdotonta yhdistää kansantalouden ollessa kuralla.

¤ ¤ ¤

Vaaran vuodet 1991-95 –teokseen sisältyy myös epilogi –luku, jossa Viinanen vertaa nykyistä kansantaloutemme tilaa kahdenkymmenen vuoden takaiseen. Hän näkee tilanteissa paljon samaa. Eroavaisuus on etenkin siinä, että 1990-luvun alussa romahdus tuli yhdessä rysäyksessä.

Nyt on menty useamman vuoden ajan pitkin alamäkeä tasaisen tappavaa tahtia, salakavalan hitaasti ja loivasti.

Viinanen ripittää Kataisen-Stubbin hallitusta liian löysästä talouspolitiikasta ja velkataakan kasvattamisesta.

Vähällä ei pääse myöskään uusi valtiovarainministeri Antti Rinne, joka ”pyörittelee puoluetaktisista syistä muutamia kymmeniä miljoonia sinne tänne”. ”Lapsellista touhua!”, kuuluu Viinasen tuomio. Nykymenon sijaan velat pitäisi maksaa takaisin, panna kulut kuriin ja ottaa uutta ajattelua peliin.

”Suomi ei nouse tienpätkiä rakentamalla tai rakennusliikkeitä pönkittämällä”, sivaltaa Viinanen ja muistuttaa, että 100 miljardin valtionvelka on hirvittävä summa rahaa.

”Jotta tässä maassa riittäisi työtä ja toimeentuloa, kovat konstit ovat taas tarpeen kuten 1990-luvulla, muuten ajaudumme hitaasti syvään tuskaan. Kaikkialla ihmisille on annettava enemmän vastuuta siinä, missä nyt tukeutuvat yhteiskuntaan. Kaikkein vähäosaisimmat kuuluu tietysti hoitaa, eikä tämä ole mikään tyhjä lause”, sanoo Iiro Viinanen tämän päivän Suomen talouden tilasta.

Viinasen tavasta viettää vapaa-aikaa ja rentoutua ei jää epäselvyyttä. Hän on intomielinen metsästäjä, jonka tähtäimessä on ollut sekä peuroja, hirviä, jäniksiä, sorsia että fasaaneja.

¤ ¤ ¤

Viime viikonloppuna 70 vuotta täyttänyt Viinanen toimi valtiovarainministerinä Esko Ahon hallituksessa (1991-95) ja Paavo Lipposen hallituksessa (1995-96). Tähän aikaan osui Neuvostoliiton kaatuminen ja Suomen talouden romahdus sekä syöksyminen ennennäkemättömän syvään lamaan.

Kirjan toimittaja Kalle Heiskanen lukeutuu Suomen johtaviin politiikan toimittajiin. Hän on johtanut mm. Turun Sanomien, Väli-Suomen lehtien ja Kalevan yhteistä Helsingin toimitusta. Hän toimi myös Pohjalaisen päätoimittajana.

Suosittelen luettavaksi!

Tietoa kirjoittajasta

Valtiotieteiden maisteri. Blogisti ja kolumnisti.

Kirjoitukset