Armi Ratia oli rohkea riskinottaja

Blogi

HKT / Armi, käsiohjelman kansi (Kuva Charlotte Estman-Wennström)
HKT / Armi, käsiohjelman kansi (Kuva Charlotte Estman-Wennström)

Armi Ratia oli rohkea riskinottaja ja boheemi yrittäjä 

Näin eilen illalla Armi –näytelmän kantaesityksen Helsingin kaupunginteatterissa. Pidin näkemästäni ja kuulemastani. Armi Ratian, o.s. Airaksinen (1912-1979), uskomattoman elämän ja uran lisäksi kiitos kuuluu toisellekin naiselle. Kiitän kirjailija Pirjo Toikkaa, joka on rakentanut suurella ammattitaidolla näytelmän taidokkaan käsikirjoituksen.

”Armi” on persoonallisen, sisukkaan ja yritteliään siirtokarjalaisen naisen ylistyslaulu. Siinä korostuvat koskettavalla tavalla temperamenttisen Armi Ratian boheemit elämänarvot. Elämä on seikkailu! Mitä meistä jäljelle jää – paitsi luovat tekomme? Armi Ratia tekee suurella pensselillä, käy vastatuuleen, eikä pelkää riskejä. Henkilökohtaisesti olin Armia katsellessa kirjaimellisesti melkein kuin kotonani: oma äitini näet oli syntyjään Karjalankannakselta ja hänessä oli samansuuntaisia luonteenpiirteitä kuin Ratiassakin. Kuvaava on Ratian vuonna 1954 tekemä määritelmä Marimekosta:

”Marimekko on Männistönmuorin Venlan ja Vuohenkalman Annan kinttupolun projisoimista tämän muuttuvan maailman valtateille, kaduille, koteihin ja koko elämänympäristöön.”

Kaiken sodassa menettänyt karjalaisevakko luo riskejä pelkäämättä Marimekko Oy:n, jonka maine kiirii ympäri maailman ja jonka asiakaskuntaan kuuluvat rouva Jacquline Kennedy ja rouva Sylvi Kekkonen. Menestyksen arvoa eivät heikennä hitustakaan Bökarsin hurjat juhlat tai Armin piutpaut pankinjohtajien pikkusieluisuudelle. Päinvastoin, tässä ylistetään luovaa hulluutta.

”Armi” on ylistyslaulu myös rohkeille ja työtä pelkäämättömille yrittäjille. Voi hyvin kuvitella sodan jaloista selviytyneen sisupussin tiuskaisun heikompihermoisille miehille: ”Et sie tiijä mikä riski on!”. Armi totisesti otti rohkeasti riskejä ja menestyi. Toikan käsikirjoituksen mukaan muut menestyvän yrittäjän salaisuudet olivat Armin mielestä ”pappi, pillerit, povarit ja pelikortit”. Kuulostaa karjalaiselta huumorilta.

Näytelmän punaisena lankana Armin luonteenpiirteistä ovat ennakkoluulottomuus, epäsovinnaisuus, suoraan puhuminen ja tietynlainen uhmakkuus. Kun Marimekolla on kurjat ajat ja työntekijöiltä vaaditaan uhrauksia, Armi saa väen mukaan haastaen heidät Talvisotaan työpaikkojen ja Marimekon puolesta. Teema on ajankohtainen tänä päivänäkin monissa elämästään taistelevissa yrityksissä.

Ratiassa on karjalaista noita-akkaa, joka näkee pidemmälle kuin muut, ennustaa omaa tietään ja aavistaa ihmisten tarpeet. Ratian alkoholinkäyttö tulee näytelmässä siinä määrin korostuneesti esiin, että vastuu kokonaisuuden ymmärtämisestä siirtyy kuulijalle. Armi maalaa suurella pensselillä ja ei piittaa siitä mitä tiukkapipot hänestä ajattelevat. Hän käyttää taitavasti hyväkseen Ateneumin aikaisia opiskelijakavereita ja sittemmin aina uusia nuoria naissuunnittelijoita. Hyötysuhde oli molemminpuolinen. Moni suunnittelija ei olisi kyennyt nousemaan parrasvaloihin ilman Armin kaltaista sparraajaa, joka loi mahdollisuudet ja antoi tilaa.

Täyden kympin annan Armia näytelleelle sielukkaalle Riitta Havukaiselle. Hän oli kuin luotu rooliin taiteilijana yritysmaailmassa. Sivuroolissa Ristomatti Ratiana (s. 1941) esiintyy taitavasti Tuomas Rinta-Panttila. Minulla oli kantaesityksessä tilaisuus kysyä, mitä mahtoi ajatella tästä kaikesta se oikea Ristomatti, joka oli myös katsomossa. ”Armi” on hänen mielestään väritetty, mutta antaa hyvän kuvan yrittäjäperheen elämästä. Ristomatti Ratia suhtautuu ihailtavan positiivisesti teatterin tekemiseen, vaikka siinä tuodaankin lavalle hänen äitinsä haavoittuvampi puoli.

Mainion roolisuorituksen tekee myös Armin sisarta, sotaleski Saaraa esittävä Ursula Salo. Bökarsin navetan avajaisissa vierailevan Urho Kekkosen roolia esittää hieman kökösti leipälapio. Vuokko Nurmesniemenä on herkkä ja osaava Vuokko Hovatta ja Maija Isolana yhtä ansiokkaasti Vappu Nalbantoglu. Hieman petraamista kaipaavat Tarmo Mannin ja Birger Kaipiaisen roolitukset. Tosin he taisivat olla niin suuria persoonia, että heitä on vaikea näytellä kovin uskottavasti. Yhtiön hallituksen uusi jäsen, Jörn Donner, sen sijaan on tunnetusti helppo ja herkullinen rooli. Nenäänsä lavalla kaivaa ja nojatuolissa röhnöttää donnermaisen elegantisti Jari Pehkonen.

Näytelmän etenee luontevasti ja osin hyppelehtivä juoni on saatu loksahtamaan kahden tunnin ja kolmenvartin kokonaisuudeksi ilman töksähdyksiä. Täydet pisteet ohjaaja Milko Lehdolle.

”Armi” on teatteria suurella Teellä. Armi oli lavalla läsnä. On tehty aidonoloista, jossa elää huomaamattaan mukana. Olen harvoin kokenut teatterissa yhtä mukavan ja sulavan kokemuksen. Joku kriitikko voisi sanoa sen olevan merkki siitä, että kappale ei ole onnistunut. Minä sanon päinvastoin. Kun jäin näytöksen jälkeen melkein sanattomaksi, se on merkki siitä, että kappale oli lähellä napakymppiä. ”Armi” herätti, innosti, herkisti, kannusti, vaikutti ja antoi inspiraatiota. Mitä muuta hyvältä teatterilta voi vaatia? Juuri siinähän on hyvän teatterin syvin olemus!

Tietoa kirjoittajasta

Valtiotieteiden maisteri. Blogisti ja kolumnisti.

Kirjoitukset