Lennart Meren mustassa Volgassa 1992

Blogi

Lennart Meri lähdössä kotoaan Nõmmesta vaalikiertueelleen syyskuun 12. päivän aamuna 1992. Photo © Matti Niiranen
Lennart Meri lähdössä kotoaan Nõmmesta vaalikiertueelleen syyskuun 12. päivän aamuna 1992. Photo © Matti Niiranen

Uuden Viron 1. vapaista vaaleista tasan 20 vuotta

Lennart Meren mustalla Volgalla Võruun

Tasan 20 vuotta sitten, syyskuun 12. päivä 1992 osallistuin poikkeuksellisen mielenkiintoiselle vaalikiertueelle. Pääsin nimittäin nuorena toimittajana kiertämään Viroa mustan Volgan takapenkillä yhdessä presidenttiehdokas Lennart Meren kanssa.

Elettiin Viron historian murrosvaihetta. Maa oli itsenäistynyt uudelleen vain vuosi aikaisemmin ja nyt valittiin ensimmäistä kertaa presidenttiä vapaissa vaaleissa yli puoleen vuosisataan. Vuonna 1992 Viro oli edelleen miehitetty maa, joten se oli myös yksi vaaliteema.

Teksti ja kuvat Matti Niiranen

Matkaan ja vaalikiertueelle lähdettiin jo aamuvarhaisella Lennart Meren kodin pihalta Nõmmen kaupunginosasta. En voinut olla nauramatta pihalla odottaessani ehdokasta ja taloa tarkastellessani. Yhteen ikkunaan oli kiinnitetty valkoinen paperi, jossa luki: ”MÄNTYNIEMI”. Sen täytyi olla Lennart Meren huumoria! Samaan aikaanhan Suomenlahden pohjoispuolella rakennettiin jo kolmatta vuotta Mäntyniemeä, Suomen presidentin virka-asuntoa, joka sitten valmistuikin vuonna 1993. Siksikin osuva nimi nõmmeläistalolle, että alue on männikköä, niemeä en tosin tällä tontilla havainnut.

Matkaan päästyämme ajoimme ensin Tallinnasta länteen, Suomenlahden rannalle ja Lohusaluun, jossa ehdokas piti puheen kansainvälisessä nuorisotapaamisessa. Sen jälkeen mustan Volgan keula kääntyi kohti etelää ja kaakkoa. Matka halki Viron maaseudun kesti lähes neljä tuntia. Siihen aikaan tiet olivat vielä huonokuntoisia ja mieleeni on jäänyt se kuinka kuljettaja väisteli tien monttuja peläten rengasrikkoa.

Hajamielisen oloinen Meri tupakoi taukoamatta, luki Izvestiaa, viimeisteli puhettaan ja kuunteli auton takkikoukusta narulla roikkuneesta pienestä matkaradiosta venäjänkielisiä uutislähetyksiä. Vaalipäivään oli aikaa kahdeksan vuorokautta, mutta Merta pidettiin jo Viron uudelleen itsenäistyneen tasavallan todennäköisimpänä presidenttinä. Volgan etupenkillä istuikin autonkuljettajan lisäksi turvamies nimeltään Ants.

Välillä Lennart Meri, boheemi 63-vuotias jo harmaantunut herrasmies, kyseli vieressään istuvalta ja valokuvia räpsivältä suomalaistoimittajalta kuulumisia. Mistä olet kotoisin, Helsingistäkö? Entä vanhempasi?

Kun Meri kuuli isäni ja äitini olevan siirtokarjalaisia hänen ilmeensä kirkastui: ”Karjala ja Kalevala!”. Hän kertoi pitkän tovin tekemistään kansantieteellisistä elokuvista ja Viron kansalliseepoksesta Kalevipoegista. Sitten hän nukahti puoleksi tunniksi. Võrussa odotti Isänmaa –vaaliliiton suuri vaalitilaisuus.

Kun saavuimme Võruun, ja aikaa vaalitilaisuuden alkuun oli vielä tunnin verran, ehdokas kysyi minulta, haluanko tutustua Friedrich Reinhold Kreutzwaldin kotimuseoon. Totta kai halusin! Siitä tulikin unohtumaton ja ikimuistettava kokemus. Harvoin nuori toimittajan kloppi saa mielenkiintoisessa museossa oppaakseen ”melkein-presidentin”.

Võrulaiskoulun juhlasali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, noin 300 henkeä. Lennart Meren puhe oli isänmaallinen ja hetki historiallinen. Edellisen kerran Virolla oli presidentti vuonna 1940, siitä oli kulunut jo 52 vuotta. Nyt valittiin uutta. Meri tempaisi puheellaan yleisön mukaansa, melkeinpä hypnotisoi heidät. Yleisön joukossa oli vanhuksia, jotka ehkä olivat odottaneet jotakin tällaista hetkeä koko elämänsä ajan. Osa heistä kyynelehti avoimesti.

Presidenttiehdokkaana miehitetyssä maassa

Kun päivän puheet oli pidetty, ehdokas kukitettu ja vaalikahvit juotu, lähti Volga puikkelehtimaan kuoppaista Võru-Tallinna –reittiä takaisin kohti pääkaupunkia. Tarton valojen jäädessä taakse laskeutui pimeä. Volgan huonot valot hidastivat matkan tekoa, mutta onneksi auton jouset olivat pehmeät kuin Citroenissa.

lennart meri 1992

Presidenttiehdokas viimeistelee puhettaan Volgan takapenkillä. Photo © Matti Niiranen.

Paluumatkalla Võrusta Lennart Meri tupakoi edelleen, mutta tuoksusta päätellen jotain venäläistyyppistä merkkiä. Paremmat länsimaiset tupakat olivat kai loppuneet. Nyt ehdokas oli rentoutuneempi kuin aamulla ja hänellä oli aikaa vastata kysymyksiin. Vastaukset venyivät pitkiksi ja puhe polveili sujuvasti, niin kuin kirjailijalta sopii odottaakin. Puhe kääntyi Viron asemaan Euroopassa. Meri pohdiskeli, että mitä lahjakkaampaa ulkopolitiikkaa nuori tasavalta tekee, sitä vähemmän maan tulee turvautua tulevaisuudessa aseelliseen puolustukseen.

Natosta ei puhuttu sanaakaan. Se olisikin ollut kovin rohkeaa tilanteessa, jossa Virossa oli vielä venäläisiä miehitysjoukkoja. Viimeiset venäläisjoukothan poistuivat Viron alueelta vasta vuonna 1994. Niinpä Meri korosti vaalien alla Viron roolia mahdollisena sillanrakentajana Venäjän ja lännen välillä, sillä virolaisilla on kokemusta molemmista kulttuuripiireistä.

”Viron kaltaiselle pienelle maalle integroituminen Eurooppaan on tärkeää. Viro on saatava osaksi läntistä Eurooppaa”, hän sanoi ja jatkoi: ”Voisimme puhua isosta kolmiosta, jonka kulmissa ovat Washington, Moskova ja Berliini. Meidän ja näiden kulmien välisen turvallisuus- ja tasapainopiste on se paikka, joka Viron täytyy löytää. Se piste on löydettävissä, jos ymmärrämme, että Venäjän ja Saksan välille on kehittymässä hyvin tärkeä yhteistyö.”

Olin tavannut Meren muutaman kerran jo edellisvuonna, samoin alkuvuodesta 1992. Koskettavimman haastattelunsa hän antoi minulle Helsingissä maaliskuussa 1992 pidetyssä ETYK:n ulkoministerikokouksessa. Meri oli toimittajien keskuudessa kysytyin ministeri ja hänen haastatteluaan sai odottaa tuntikaupalla.

Meri ymmärsi toimittajien merkityksen ”sodassaan miehitysvaltaa vastaan”. Hän osasi vedota median edustajiin luontaisella karismallaan ja värikkäällä kielenkäytöllään. ETYK:n ulkoministerikokouksessa hän vaati suorasanaisesti venäläisten joukkojen vetäytymistä kaikista Baltian maista, niin pian kuin mahdollista. ”ETYK:n huippukokouksen on sovittava vetäytymiselle selvä aikataulu. Eikä se saa olla vain paperinpala. ETYK:llä ei yksinkertaisesti voi olla mitään moraalisia arvoja, jos miehitystä ei saada loppumaan”, vaati Meri.

Myös loka lensi vaalikampanjoissa

Vaalikampanja Virossa kävi syyskuun alussa 1992 presidenttiehdokkaiden tukijoiden keskuudessa todella kuumana. Minulle moni Rüütelin vastustaja selvitti tuolloin tuohtuneena, että korkeimman neuvoston puhemiehellä oli liian vahvat siteet vanhaan Neuvostoliiton aikaisiin vallanpitäjiin. Rüütelin vastustajat muistuttivat, että tämä liittyi Eestin Komsomolin jäseneksi jo vuonna 1946 ja että hänen vaimonsa oli Nehme Ruusin tytär. Vuonna 1942 kuollut Nehme Ruus oli ollut esittämässä Moskovassa ”virolaisten vapaata anomusta” liittyä Neuvostoliittoon. Lisäksi ”epäilyttävänä” pidettiin sitä, että Rüütel oli saanut jo vuonna 1971 Neuvostoliiton korkeimman ansiomerkin, Leninin kunniamerkin.

Vastaavasti Lennart Meren vastustajat kävivät kuumina. Meren isä Georg Peeter Meren mainetta mustattiin KGB:n agentiksi, vaikka tämä oli todellisuudessa ollut Viron tasavallan aikainen diplomaatti. Isänsä taustan johdosta virolaiskommunistit painostivat 1970-luvulle asti Merta muun muassa sillä, että hän ei saa poistua maasta.

Lennart Meren mustamaalaus oli pahimmillaan juuri niinä päivinä, kun ajoimme mustan Volgan kyydissä Võruun. Meri oli tuohtunut siitä, että hänen vastineitaan ei julkaistu virolaisessa mediassa, mutta luotti siihen, että mustamaalauksen johdosta hän saa sympatiaääniä. Sain oivan tilaisuuden näyttää hänelle lehtileikkeen edellispäivän Helsingin Sanomista, jossa Meren vastine oli jo julkaistu. Meren otsalle nousi suorasta puna. Hän sanoi Virossa vallitsevan edelleen kommunistien sensuurin.

Musta Volga lähestyi Tallinnaa ja Lennart Meren tuli nälkä. Turvamies Ants ojensi hänelle etupenkiltä viimeisen makkaravoileipänsä. ”Meillä on täällä Virossa tällainen hauska järjestelmä, että presidenttiehdokas syö henkivartijansa eväät”, sanoi Meri ja hymyili.

Isänmaa –vaaliliitto voitti, Mart Laar pääministeriksi, Lennart Meri presidentiksi

Viikon kuluttua Võrun matkastamme palasin jälleen Tallinnaan. Koitti vapaiden parlamentti- ja presidentinvaalien varsinainen vaalipäivä, joka oli syyskuun 20. päivä. Edelliset vaalit olivat olleet Virossa maaliskuussa 1990, jolloin valittiin neuvostomallin mukainen korkein neuvosto, jonka viimeiseksi puhemieheksi jäi Arnold Rüütel. Maan uusi perustuslaki oli saatu hyväksytyksi heinäkuun 3. päivä 1992. Sen mukaisessa järjestyksessä järjestettiin vaalit nyt.

Riigikogun vaaleissa sai suurvoiton Mart Laarin johtama oikeistolainen Isänmaa –vaaliliitto. Isänmaa –liittoon kuului neljä eri oikeistopuoluetta ja liberaalidemokraatit. Vaaliliitto keräsi kannatusta erityisesti kaupungeista sekä liikemiesten ja nuorten keskuudesta.

Isänmaa sai riigikoguun peräti 29 paikkaa 101:stä. Riikikoguun valittiin myös 17 Turvallinen koti (Kindel kodu) –vaaliliiton edustajaa. Edgar Savisaaren johtama Kansanrintama (Rahvarinne) sai 15, sosialidemokraattiset maltilliset 12 ja äärimmäisenä oikealla ollut Kansallisen riippumattomuuden puolue, ERSP, 10 kansanedustajaa. Vihreät ja yrittäjäpuolue saivat molemmat yhden paikan. Superyllättäjiin kuuluivat monarkistit, jotka saivat kahdeksan paikkaa. Samoin kahdeksan paikkaa sai populistiskonservatiivinen ryhmä ”Viron kansalaiset”.

Lokakuussa Mart Laar, 32, nousi vapaan Viron ensimmäiseksi demokraattisesti valituksi pääministeriksi. Oikeistohallitukseen tuli Isänmaan liiton lisäksi ministereitä maltillisista ja ERSP:stä.

Presidentinvaalien suorassa kansanäänestyksessä ylivoimainen voittaja oli Turvallinen koti –vaaliliiton ehdokas Arnold Rüütel, joka sai peräti 42,5% annetuista äänistä. Lennart Meren ääniosuus noudatteli Isänmaa –vaaliliiton ääniosuutta ja oli 28,7%. Kansanrintaman Rein Taagepera sai hänkin hyvän saaliin: 23,7% ja oikeimman laidan Lagle Parek 3,9%.

Koska yksikään ehdokkaista ei ollut saanut suorassa kansanvaalissa ehdotonta enemmistöä, valinta siirtyi rigikogulle. Presidentti valittiin 5. lokakuuta 1992. Lennart Meri sai kansanedustajien suorittamassa vaalissa 59 ääntä ja Arnold Rüütel 31 ääntä. Peräti 11 ääntä hylättiin. Näin Lennart Meri oli saanut enemmistön ja tuli valituksi vapaan Viron ensimmäiseksi presidentti sitten Konstantin Pätsin (1938-40).

Tietoa kirjoittajasta

Valtiotieteiden maisteri. Blogisti ja kolumnisti.

Kirjoitukset